keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Sairaalat islamilaisessa historiassa

"Kalifi Al Mansur perusti Kairoon suuren sairaalan v. 1284, jossa annettiin hoitoa pääosin psykiatrisille potilaille. Siellä käytettiin samanlaisia hoitoja kuin Bagdadissa ja potilaille varattiin mahdollisuus mm. seksin harjoittamiseen. Henkilökuntaan kuului yli 20 lääkäriä ja hoitoa saatettiin antaa päivässä jopa 4000 potilaalle."
- Kehitysvammahuollon tietopankki

Ensimmäinen tunnettu islamin historian sairaala rakennettiin Damaskokseen vuonna 706

Islamilaisen kalifaatin pääkaupunki siirtyi dynastialta toiselle. Kussakin pääkaupungissa kehittyi tärkeä lääketieteen keskus. Näin 1200-luvun lopussa monet lääketieteen keskukset olivat levinneet ympäri islamilaista maailmaa. Koska tila ei riitä kuvailemaan kaikkia noina vuosisatoina rakennettuja sairaaloita, olemme valinneet muutamia tärkeitä instituutioita, joita kuvaillaan yhdessä sen alueen kanssa, jossa ne kehittyivät.

Ash-Sham (Levantti)
Ash-Shamiin kuului siihen aikaan nykyisen Syyrian, Libanonin, Jordanian ja Palestiinan aluuet. Damaskos ja Jerusalem olivat tärkeitä kaupunkeja. 

Damaskos: Ensimmäinen islamin historian tuntema sairaala perustettiin Damaskoksessa vuonna 706. Sen perusti Umayyadin kalifi Al-Walid. Damaskoksen tärkein sairaala perustettiin keskiajalla ja nimettiin An-Nuri sairaalaksi, kuningas Nur Adl-Din Zinkin mukaan vuonna 1156.

Tämä sairaala rakennettiin ristiretkien aikana, jolloin hyvin varustetulle, pätevää henkilökuntaa työllistävälle sairaalalle oli huutava tarve. Kävi ilmi, ettei se ollut ainoastaan ensiluokkainen laitos sairaanhoidossa, vaan myös loistava ensiluokkainen lääketieteen oppilaitos.

On tärkeää ymmärtää, miksi kirjat olivat kalliita ja harvinaisia keskiajalla. Näin oli, koska ne kirjoitettiin käsin ja painotuotanto kehittyi vasta 1400-luvun puolivälissä. Kuningas lahjoitti sairaalalle kokonaisen lääketieteellisten kirjojen rikkaan kirjaston. Sairaala otti lääketieteellisiä asiakirjoja, ollen todennäköisesti ensimmäinen maailmassa. Sen lääketieteellisestä koulusta valmistuivat monet huomattavat lääkärit, kuten  Ibn Anl-Nafis, oppinut, joka löysi keuhkoverenkiertojärjestelmän. Sairaala palveli seitsemän vuosisadan ajan ja osia siitä on yhä tänä päivänä olemassa.

Jerusalem: Vuonna 1055 ristiretkeläiset rakensivat Saint Johnin sairaalan. 1000-luvun lopulla se laajeni käsittämään sairaalan, paikan ritareille ja kokouspaikan hoitotädeille. Sairaalassa oli valtavasti aktiviititeetteja, koska sinne otettiin päivittäin suuria määriä potilaita, pyhiinvaeltajia ja haavoittuneita sotilaita.

Sen jälkeen kun Salah ad-Din vapautti Jerusalemin vuonna 1187, sairaalan nimi vaihdettiin Al-Salahani-sairaalaksi. Hän laajensi sairaalaa, joka jatkoi toimintaansa, kunnes se tuhoutui maanjäristyksessä vuonna 1458.

Irak ja Persia

Video: Miten islamilainen maailma edesauttoi lääketiedettä?

Baghdad: Vuonna 750 Abu-Jaifar Al- Mansur valitsi ja rakensi Baghdadin Abbasidien dynastian pääkaupungiksi. Vuonna 766 hän nimitti Jindi Shapurin lääketieteellisen koulun dekaanin,
Judis Ibn-Babtishun, oikeuslääkäriksi ja perustamaan sairaaloita, jotka olisivat sovussa Bagdadin loiston ja menestyksen kanssa. 

Kun hänen seuraajakseen tuli Harun Arl-Rashid (786-809), hän määräsi Ibn-Babtishun lapsenlapsen ja oikeuslääkärin Jibrilin rakentamaan erityisen Baghdadin sairaalan. Sairaala kehittyi tärkeäksi lääketieteen keskukseksi. Yksi sen johtajista oli Al-Razi, erinomainen sisätautilääkäri.

Vuonna 918 kalifi Al-Mujgtadir rakensi kaksi sairaalaa Baghdadiin. Toinen niistä oli kaupungin itäosassa ja hän nimesi sen äitinsä mukaan Asl-Sayyidah sairaalaksi. Toinen oli länsiosassa ja se sai nimen Al- Mujgtadiri-sairaala hänen itsensä mukaan.  
 
Toinen tärkeä sairaala nimettiin Al-Adudi sairaalaksi. Se rakennettiin 981 kuningas Adud Ald-Dawlahin mukaan. Se oli upein Baghdadiin rakennettu sairaala ennen moderneja aikoja. Se rakennettiin kalifin toiveesta, joka halusi päihittää edeltäjänsä.

Se kalustettiin parhaalla logistisella välineistöllä ja tarvikkeilla, joita siihen aikaan oli. Sillä oli sisätautilääkärinsä, erikoistuvat lääkärinsä ja 24 asiantuntijaansa osallistumassa toimintaan. Yksi sen henkilökunnan jäsenistä oli Haliy Abbas, joka kirjoitti kuuluisan teoksen Liber Regius (Al-Malaki). Se tuhoutui vuonna 1258, kun Genghis Khanin pojanpojan, Holagun johtamat mongolit hyökkäsivät Baghdadiin.

Pohjois-Afrikka

Egypti

Al-Fustat: Vuonna 872 Ahmed Ibn-Tulun rakensi Al-Fustat-sairaalan Al-Fustatiin, joka on nykyisin Vanha Kairo. Se palveli Kairon kasvavaa väestöä 600 vuotta. Se jakautui erilaisiin osastoihin. Sairaalaan otetuille potilaille annettiin erityisen vaatteet ja heidän omat vaatteet, rahat ja arvoesineet laitettiin säilöön siihen saakka, kunnes heidät saattoi päästää pois.

Kairo: Vuonna 1284 kuningas Al-Mansur Qalawun rakensi kuuluisan ja tärkeän sairaalan nimeltä Al-Mansuri-sairaala. Tarina sen rakentamisen takana on mielenkiintoinen. Kuningas
Al-Mansur Qalawun oli upseerina ristiretkeläisiä vastaan taistelevassa muslimiarmeijassa. Pyhässä maassa hän sairastui ja hänet otettiin An- Nuri-sairaalaan.  

Muslimilääkäri työssään. Serefeddin Sabuncuoglu, Cerrahat al-Haniyye, Millet Library, Ali Emiri Tip, s. 79.


Toivuttuaan hän vannoi, että jos hänestä koskaan tulisi Egyptin johtaja, hän rakentaisi upean sairaalan Kairoon, jopa An-Nuri sairaalaa mahtavamman sairaille, niin köyhille kuin rikkaille. Käyttöön vihkimistilaisuudessa hän pyysi maljan sitruunaa lähteestä, joka tavallisesti täytettiin vedellä. Sen juotuaan hän julisti, että ottamalla sen hän merkitsi, että sairaala palveli kuninkaista hänen alhaisimpiin alaisiinsa. (Hamarneh, 1962)

Tämä oli paras sen ajan paras sairaala, kuten lukuisat matkailijat ja historioitsijat ovat raportoineet, muiden muuassa Ibn-Battuta ja Al-Kalkashandi. Se jakautui eri osioihin eri sairauksien mukaan. Psyykkisisitä vaivoista kärsiviä potilaita hoidettiin musiikkiterapialla.

Se hoiti 4000 potilasta päivittäin ja siellä olo oli potilaille ilmaista. Lisäksi, kun potilaan saattoi päästä ulos sairaalasta, hänelle annettiin rahaa ja ruokaa korvaukseksi siitä, ettei hän ollut voinut käydä töissä sairaalassaoloaikana. Al-Mansuri-sairaala Kairossa on palvellut seitsemänsataa vuotta
Nykyään sen alaa on silmätautioppi ja sen nimi on vaihdettu Qalawun sairaalaksi. Sen mahtava, muinainen ovi on näytti Kairon Islamilaisessa museossa.

Tunisia: Vuonna 830 prinssi Ziyadat Allah I rakensi Al-Qayrawan sairaalan Qayrawanin seudulle kaupunkiin nimeltä Adl-Dimnah. Myöhemmin kaikkia sairaaloita Tunisiassa alettiin kutsua nimellä "dimnah", eikä "Bimaristan", kuten niitä kutsutaan idässä, mikä tarkoittaa "sairaalaa" persian kielellä.
Qayrawanin sairaalassa oli tilavat sairaalaosastot, odotushuoneet vierailijoiden potilaille ja naishoitajia Sudanista. Sairaalassa oli myös rukoushuone.



Marokko: Vuonna 1190 kuningas Al-Mansur Ya'qub Ibn-Yusuf rakensi sairaalaan silloiseen pääkaupunkiin Marakeshiin ja nimesi sen Marakesh sairaalaksi. Se oli valtaisa sairaala, jota ympäröivät kauniit, hedelmäpuiden ja kukkien täyttämät maisemat. Akveduktin avulla vettä pääsi sen kaikkiin osastoihin.
Potilaille annettiin erityiset vaatteet; yhden talveksi ja toiset kesäksi. Erikoislääkärit, joita kutsuttiin nimellä "Saydalah", pitivät huolta farmasiasta ja siellä oli kallis yksityisosasto, jonka potilaita laskutettiin per päivä summalla, joka vastaa nykypäivänä 1501 dollaria. Tuhat vuotta sitten tämä oli melkoisen paljon.

Andalusia

Vuonna 1366 prinssi Muhammad Ibn-Yusuf Ibn Nasr rakensi Granada-sairaalan Granadan kaupunkiin, jossa asui puoli miljoonaa ihmistä. Sairaala edusti islamilaisen arkkitehtuurin kauneutta Espanjassa ja palveli kansaa kunnes Granada tuhoutui 1492.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti