lauantai 8. syyskuuta 2012

Sikhiläisyys ja islam

Olen aikaisemmin verrannut satanismia ja islamia toisiinsa. Tarkastelen tässä kirjoituksessa sikhiläisyyden perusoppeja ja vertaan niitä islamiin. Kirjoituksen lopussa kääntämäni pätkä sikhien pyhästä kirjasta nimeltä Guru Granth Sahib, jota ei tietääkseni ole suomennettu.

Sikhismi on uskonto, joka muotoutui 1500-luvulla Intiassa. Sikhit uskovat yhteen Jumalaan ja kymmenen gurun opetuksiin. Sen perustaja Guru Nānak vastusti kastijärjestelmää, mikä on varmasti iso asia intialaisille, joiden elämään se vaikuttaa paljon, sekä leskien uhrausta (Intiassa on ollut tapana surmata nainen, kun hänen miehensä kuolee). Guru Nānak otti uskontoonsa paljon vaikutteita islamista ja hindulaisuudesta, vaikkei ollut kumpaankaan aivan tyytyväinen ja piti esim. pyhiinvaellusta (Mekkaan tai minne vain) turhana.

Sen vähän perusteella, mitä olen lukenut, sikhiläisyyden asenne naisia kohtaan, on sama kuin islamin: nainen on miehen toveri, jolla on samat oikeudet kuin miehellä. Islamin lailla sikhiläisyys tuomitsee tyttövauvojen surmaamisen. Se oli muinaisessa Arabiassa tavallinen käytäntö, jota varmasti harjoitettiin ja harjoitetaan yhä jonkin verran Intiassa.


  • Usko yhteen Jumalaan: Jumala on yksi. Kaikki uskonnot vievät samaan päämäärään. Ihmisen pitäisi aina muistella Jumalaa.
Myös islamissa Jumala on ehdottomasti yksi. Sana "islam" tarkoittaa Jumalalle alistumista, ja kaikki, mikä on Jumalalle alistumista, vie muslimin toivottuun päämäärään. Myös islamin mukaan ihmisen tulee aina muistella Jumalaa.


  • Tasa-arvo: Kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia Jumalan edessä. Ketään ei saa syrjiä kastin, rodun, sukupuolen, uskon, syntyperän, ihon värin, aseman, varakkuudeen, tms. perusteella. Universaali tasa-arvo ja veljeys ovat sikhismin tärkeitä pilareita. 
Tähän ei ole mitään lisättävää, sama asia islamissa. 


  • Usko guruihin: sikhen täytyy uskoa täysillä kymmeneen guruun ja Guru Granth Sahib ji'ihin. Heidän tulee seurata gurujen viitoittamaa tietä. Heidän tulee uskoa kaikkiin gurujen välittämiin viesteihin.
Näistä guruista en tiedä, mitä miehiä he olivat. Muslimien tulee uskoa Koraaniin ja seurata Profeetan (saas) sunnaa, siinä on islam.

  • Rakkautta kaikille: sikhiläisessä rukouksessa käsitellään ihmiskunnan hyvinvointia. "Nanak Naam ChardiKala, Tere Bhane Sarbat da Bhala". Tämä tarkoittaa: Oi Jumala! Satguru Nanakin kautta, olkoon nimesi ylistetty ja kukoistakoon kaikki ihmiset sinun tahtosi mukaan."   
Islam käsittelee paljon muista ihmisistä huolehtimista.

  • Ruokaa ja suojaa kaikille: sikhiläisessä uskossa keskeistä on nöyryys ja vapaaehtoinen palvelu kaikille, jotka apua tarvitsevat - ei vain köyhille.
Allahin lähettiläs (saas) sanoi: "Se ei ole uskova, joka syö itsensä täyteen naapurinsa jäädessä nälkäiseksi." (Sahih Bukhari) Samankaltaisia haditheja ja Koraanin jakeita on lukuisia.

  • Oikeutta kaikille: Sikhien hengellisiä uskomuksia tulee toistuvasti testata ja todistaa. Sikhi ei voi todistaa epäoikeudenmukaisuutta ja kääntyä pois. He ovat kaikkien vuosikymmenten "pyhimyssotilaita".
Tämän voisi kääntää järkevämmin jotakuinkin näin: jos uskot Jumalaan, tee hyvää, älä pahaa. Jos näet vääryyttä tapahtuvan ja vain seisot vieressä sallien sen tapahtuvan, silloin teet myös itse pahaa. Ja islam opettaa tismalleen samoin.

  • Perhe-elämän eläminen: on hyvä elää perhe-elämää ja muistella Jumalaa kaiken aikaa. Ei tarvitse mennä sademetsiin ja palvoa Jumalaa. Jumalaa voi palvoa rinnakkain perhe-elämän ohella. 
Islamissa naimisiinmeneminen ja perheen perustaminen voivat olla tapoja palvoa Jumalaa. Perhe-elämää varten on annettu useita ohjeita, kuten nämä. Ei ole kuitenkaan mikään pakko mennä naimisiin, eikä hankkia lapsia, jos ei tahdo.

  • Henkilökohtainen elämä: on useita keskeisiä tehtäviä, joita tulee noudattaa elämässä. Yksinkertainen elämä on ehdottomuus. Sikhin odotetaan nousevan sängystä aikaisin, meditoivan ja rukoilevan. Tekevän työnsä rehellisesti. Nauttivan perhe-elämästä. Tukevan aina niitä, jotka tarvitsevat apua. 
Mitäköhän yksinkertainen elämä tarkalleen ottaen tarkoittaa? Miljoonien luksustalot ja huvijahdit ovat epäislamilaisia, mutta ei muslimin tarvitse missään askeesissakaan elää. Muhammed (saas) on neuvonut olemaan nukkumatta liian pitkään, rukoiluhan on keskeinen osa islamia, perhe-elämän tulee olla nautinnollista ja apua tarvitsevien tulee apua saada. Ei muslimi saa ainakaan epärehellistä työtä tehdä. 


  • Jumalan tahdon hyväksyminen: onnellisissa ja surullisissa hetkissä, sikhiläisen tulee ajatella, että tämä on Jumalan tahtoa ja hyväksyä se iloisesti.  
En nyt tiedä, mitä tähän voi sanoa. Enköhän voi kuitenkin sanoa, että myös muslimin tulee ajatella näin ja kääntää koettelemukset hyödykseen. 

  • Usko elämän neljään hedelmään: totuus, tyytyväisyys, uskonnollinen mietiskely ja Naam (pitää aina muistaa Jumalaa).
En tiedä varmasti, mitä tarkoitetaan tuolla tyytyväisyydellä, mutta ainakin myös muslimin tulee uskoa myös näihin arvoihin: totuus, uskonnollinen mietiskely ja Jumalan muistelu... paitsi että se ei ole Naam, vaan Dhikr!
Kuva: http://www.info-sikh.com/



    Seuraava pätkä täältä: 
    http://www.srigranth.org/

    Lehmä, jolla ei ole maitoa; lintu vailla siipiä; puutarha, jossa ei ole vettä - täysin hyödytöntä!
    Kärpänen! Sinä olet vain kärpänen, jonka Jumala on luonut.
    Sri Lankan kaltainen linnakke, jonka ympärillä on oja, jossa velloo valtameri
    Hän rypistää otsaansa, ja hänen katseensa on paha.
    Ihminen on tuomittu elämään, vain jos hän näkee Herran.
    Poika on syntynyt - Universumien Herran kannattaja.
    Aartee (Valon juhla)
    Hylkää kaikki viisaat temppusi
    Hylätessään kotinsa, hän voi mennä metsään, ja elää syömällä juuria;
    Minuun on istutte alkoholista pidättäytyminen, siveys, itsehillintä ja totuus; Minut on valettu Shabadin Todellisen maailman ylevällä olemuksella.
    Rauhaa ei saavuteta itsekkyydellä.
    Puhdistavan kylpysi jälkeen, muistele Jumalaasi meditaatiossasi, ja mielesi ja ruumiisi tulee parantumaan sairaudesta.
    Kaiken huorailusi jälkeen, minä olen tullut Sinun Pyhäkköösi.
    Heidän ennaltamäärättyä kohtalonsa ei voi kukaan pyyhkiä pois.
    Kaikki ongelmat on ratkaistu laulaen upeaa ylistystä Maailmojen Herralle
    Kaikki ovat Herran morsiamia; kaikki koristelevat itsensä Hänelle
    Kaikki ovat harhan viinin humalluttamia; kukaan ei ole hereillä ja varuillaan
    Kaikki ihmisolennot ja luomukset ovat oikein hyvillään katsellessaan Jumalan upeaa loistetta.
    Kaikkien ihmisolentojen ja luomusten on nähty, Jumala, luottavan Sinun Apuusi.
    Kaikki ihmiset ja olennot ovat Hänen luomiaan: Hän yksin on tukija ja Pyhimysten ystävä.
    Kaikki ihmiset ovat Sinun - Sinä olet täyttänyt heidät kaikki. Oi, minun Herrani, Jumalani, Sinä tiedät, mitä he tekevät sydämissään.
    Sinun Huomassasi saadaan kaikki hyvinvointi.
    Kaikki demonit ja viholliset Sinä olet hävittänyt; Sinun loistosi on julki tuotu, ja kirkas.
    Kaikki toiveet on täytetty, Oi ystäväni
    Kaikki muut nautinnot näyttävät kuin tuhkalta;
    Kaikki rauha ja helpotus on Yhden Nimen meditaatiossa.
    Kaikki rauha on löydettävissä Gurun jaloista.
    Kaikki, mitä tapahtuu, ja tulee tapahtumaan, on Hänen Tahtonsa. Jos voisimme tehdä jotain itseksemme, me tekisimme.
    Sinä olet luonut kaikki aikakaudet, Oi Herra.

2 kommenttia:

  1. Kiitos hyvästä ja valaisevasta tekstistä.
    Pieni kommentti Guru Granth Sahib käänökseen;
    "Kaikki ovat Mayan viinin humalluttamia; kukaan ei ole hereillä ja varuillaan".
    Käsittäkseni tässä Maya on sanskriitia ja tarkoittaa harhaa. Elikkä rivin tulisi kuulua;
    "Kaikki ovat harhan viinin humalluttamia; kukaan ei ole hereillä ja varuillaan"
    Maya on Budhalaisuudessa ja Hinduilla peruskäsitteitä, jolla kuvataa aistien kokemaa elämänharhaa, oikeastaan kaikkea mitä me havaisemme, todellisuus on yhteyttä Jumalaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksiapa kommentista ja korjauksesta ja hyvä, että valaisi.
      Niinhän siinä tällaisia virheitä ja kömpelyyksiä käy, kun kaikkia merkityksiä ei tunne, eikä kielitaito ole täydellinen. Buddhalaisuus ja hindulaisuus ovat minulle jokseenkin vieraita, vaikka jotain olen niistäkin lukenut. Aika jännä ajatus elämänharhasta.

      Poista