Olen aina toivonut, että minulta kysyttäisiin, onko minulla rankkaa tässä nykyisessä islamofobisessa ilmapiirissä. Mutta ei. Muslimeilta kysytään aina vain esiaviollisesta seksistä, huiveista ja siitä, miten voi olla kuukauden syömättä ja juomatta mitään.
Tilanne on kuitenkin se, että islamista ei melkein saa puhua mitään hyvää. Kustantamot eivät ole innokkaita julkaisemaan kirjoja, jotka esittävät islamin positiivisessa tai edes suhteellisen neutraalissa valossa. Etenkään ihmiset eivät tahdo lukea sellaista.
Muutaman viimeisen vuoden aikana televisioon on kasvavassa määrin ilmaantunut ohjelmia, joissa kerrotaan islamilaisista maista. Maista, niiden kulttuureista ja perinteistä. Niin vaikeaa kuin se onkin ymmärtää (niin muslimeille kuin ei-muslimeille) muslimimaissa on paljon ajattelutapoja ja käytäntöjä, joita islam ei hyväksy.
Kun Breivik tappoi ihmisiä Norjassa viime kesänä, aika moni tuntui olevan sitä mieltä, että hän teki oikein, koska nämä nuoret olivat siellä kesäleirillä, kannattivat jotain poliittista aatetta, joka suvaitsee/mahdollistaa (aargh, tuota sanaa suvaitsevaisuus...) muslimipakolaisten tulon Eurooppaan. Tiedostan kyllä sen, että koska olen muslimi, minusta varmaan tuntuu, että näin ajattelevia olisi enemmän, kuin heitä onkaan. Ihminen, joka vastustaa islamia, pitää väkivaltaa hyvänä tai suvaittavana asiana, se on selvää, mutta en olisi odottanut noin rajuja mielipiteitä. Ilmapiiri tuntuu muuttuneen paljon siitä, kun kouluammuskelujenkin jälkeen piti hirveästi miettiä, mitä saa sanoa ja ketä saa osoittaa sormella - joskaan se asia ei ole muuttunut mihinkään, että näistä tapahumista syntyy hirveän vähän rakentavaa keskustelua.
On tullut jonkinlainen pakko kuvitella, että islam olisi ainakin kyseenalainen ja siihen tulisi suhtautua ainakin pienellä varauksella, vaikka islamia ei sitten voisikaan pitää ihan vaarallisena - ja monien yksinkertaisemman sorttisten ihmisten mielestä voi pitää. Ne, jotka julistavat, että islam on rauhanomainen ja tasa-arvoinen, ja blaa blaa, ovat väärässä tai muka noudattavat jotain omaa, liberaalia versiotaan islamista. Jos muslimit saisivat kiroilla, niin sanoisin: Paskat! Enköhän minä tiedä huomattavasti paremmin kuin useimmat länsimaalaiset, mitä siellä Koraanissa lukee ja mitä ei.
(En olekaan missään sanonut, että vain minä olen oikeassa ja kaikki ovat väärässä Lähi-idässä, jossa islam on ollut melkein puolentoistatuhatta vuotta. Mutta ne, jotka näkevät minkäänlaista yhteyttä esim. tyttöjen silpomisen ja islamin välillä, ovat väärässä.)
Sen sijaan muiden uskontojen epäkohtien mainitseminen on, eipä nyt varmaan aina, mutta välillä, epäkohteliasta. Onhan kaikilla uskonnonvapaus ja pitää muistaa, millaisessa yhteiskunnassa ne pyhät kirjoitukset ovat syntyneet!!11 - niin kauan, kun kyse ei ole islamista. Ei Allahin sanoma ja Muhammedin esimerkki haalistu eikä muutu vuosien saatossa mihinkään, mutta kyllä islamia tulkitessakin pitää silti ottaa huomioon, milloin islam on "syntynyt".
Arvelen kuitenkin, että tämä - näin syvälle juurtunut islamvastaisuus ja väärinkäsitykset islamista - ovat vain väliaikaista. Ehkä jokusen vuoden päästä nostetaan tapetille buddhalaisluostareissa paljon tapahtuvat pikkupoikien hyväksikäytöt, ja sen perusteella kaikki buddhalaiset leimataan hirviöiksi, sekä itsetuhoisiksi pelleiksi, vedoten Japanin korkeisiin itsemurhatilastoihin ja kamikaze-lentäjiin.
Islamista puhutaan pahaa ja islamia leimataan vaaralliseksi aivan yhtä hölmöillä perusteilla, ja hölmömmilläkin.
Ehkä sitten puhutaan kummallisita uskonnoista ja lahkoista, joita on Intian historiassa ollut monenkirjava joukko ja joissa on opetettu sellaisia käsityksiä kuin että vaimo ansaitsee kuolemanrangaistuksen miehen rikoksista, vaikka hänellä ei olisi ollut niihin osaa, eikä arpaa. Ja että vanhemman lyöminen on aivan hirvittävä synti, mutta lapsen lyöminen ei. Intiassa valtauskonnon kannattajien, hindujenkaan keskuudessa naisen asema ei ole kehuttava. Ehkä suomalaiset jonain päivänä nousevat barrikaadeille sen takia, tällä hetkellä perinteiset tai modernit tiedotusvälineet eivät tunnu piittaavan siitä vähääkään. Hindujen keskuudessa ajatellaan, että naiset ovat hyvin epäitsenäisiä, ja niinhän ajatellaan monissa muslimimaissa myöskin, ettei sen puoleen, mutta epäitsenäinen nainen ei ole islamin naisihanne; se sana ei mitenkään kuvaa Muhammedin (rauha hänelle) vaimoja. (Muhammedin vaimoista kirjoitan joskus enemmänkin, insha'Allah.)
Muaan tohtori Bhimrao Ambedkar on sanonut, että "Intian historia ei ole mitään muuta kuin taistelua kuin buddhalaisuuden ja brahmalaisuuden välillä".
Enää muslimeja ei leimatakaan sotaisiksi ja ne naiivit, jotka ovat ladanneet Naurunappulaan "Insult those who slay islam"-kuvia - hyvä on, en muista, miten se meni, mutta ne, jotka ovat nähneet kuvan, arvaavat luultavasti, että tarkoitan sitä, ja ne, jotka eivät ole, heidän ei tarvitsekaan nähdä... joka tapauksessa, ehkä tulevaisuudessa vastaavanlaisia kuvia levitetään brahmalaisista ja brahmalaisennäköisistä miehistä.
(Se kuva on puhutteleva, mutta se ei liity Allahin ja Muhammedin opetuksiin mitenkään, niin siksi minä vähän nuhtelen niitä, jotka ovat antaneet ymmärtää, että liittyisi.)
En tietenkään toivo näiden skenaarioiden toteutuvan. Heitän vain mahdollisuuksia, jotka saattavat käydä toteen.
Jos Jumala suo, ihmiset jopa tutustuvat islamin perusteisiin ja tulevat päivittelemään, "onpa näillä 2000-luvun alun ihmisillä ollut vakavia mielenterveysongelmia, kun ne ovat pitäneet islaminuskoa sotaisana tai epätasa-arvoisena tai väkivallan hyväksyvänä".
Toisaalta islam on paras ja sopivin maalitaulu, koska muslimit - niin etniset kuin harjoittavat ja kaikki, tuskin voi noihin kahteen ryhmään rajata - ovat laajalle levittäytynyttä porukkaa. Toisekseen islam ei ole vain pintapuolinen filosofia tai kasa kansanperinteitä (en väitä tässä, että tuo tai tuo uskonto olisi sitä), vaan kaikki elämänalueet kattava usko- ja elämäntapajärjestelmä, ja näkyy muslimin arkipäivässä. Islamin mukaan, Jumalan palvonta on jopa elämäntarkoitus, mikä on suomalaisille ja monille muillekin vähän outo ajatus. Muut uskonnot eivät siis varmaankaan tule kärsimään samanlaisesta ajojahdista kuin islam, vaikka kaikilla uskonnoilla on omat viharyhmänsä.
Vastatakseni omaan kysymykseni, en ole kokenut tätä rankkana. Silloin kun suunnittelin kääntymistä muslimiksi, ajattelin, että "tämä olisi mulle paljon helpompaa, jos nyt ei olisi niin islamofobista menoa", mutta en minä olekaan siitä mitenkään kärsinyt.
Irl-maailmassa (in real life, ihmiset, keitä tapaan fyysisesti) ainoat ihmiset, joilla on ollut joku ongelma islamilaisuuteni kanssa, on perheeni. Ja pari aivopestyä/tietämätöntä - joskin mukavaa - opettajaa ovat kyseenalaistaneet vapauteni käyttää huivia. Ensimmäinen kerta sattui, kun olin juuri alkanut käyttää huivia ja minulla oli kai suuri tarve osoittaa, että kukaan ei voi estää minua käyttämästä sitä ja äkillisessä impulssiivisessa vapaudenriistokärsimyspuuskassani melkein järjestin sille opettajalle potkut. Se oli tarpeetonta minulta.
Toisella kerralla en ollut edes sen koulun oppilas, vaan olin vain tullut häiriköimään rouva Lindholmin tuntia ilman mitään syvällisempää motiivia.
Lännessä on kyllä muslimeja, jotka ovat saaneet kestää monenlaista ilkeää puhetta ja oikeuksiensa rikkomista islamin takia. Onpa pari musliminaista tapettukin huivinsa takia. Te, jotka tähän poloiseen ryhmään kuulutte, voitte suhtautua asiaan niin, että Aabrahamilla oli omat haasteensa, Muhammedilla omansa, ja teillä omanne. Ja ne musulmaaninaiset, jotka kuolivat henkirikoksen uhreina, eivätköhän he päässeet autuuden puutarhoihin, sinne missä purot solisevat ja missä kiertävät kultaiset pikarit.
On joku netissä sanonut jotain, täysin paikkansapitämättömiä juttuja, mistä on oikeasti tullut paha mieli. Eräälläkin nettipalstalla, jossa seurasin islam-keskusteluja, eräskin nimeltä mainitsematon Fermesk suolsi hirmuisella tempolla sellaista höpöhöpöä, että menetin uskoni ihmisyyteen. Mutta alhamdulillah minua on siunattu sellaisella ominaisuudella, että joskus unohdan kokemani loukkaukset hirveän nopeasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti