Mustavalkoista uusateismia

Uusateismia kritisoinut tutkija Ilse Paakkinen sai osakseen vihanpurkauksia, tytöttelyä ja ammattitaitonsa kyseenalaistamista.

lse Paakkisen Vieraskynä-kirjoitus Helsingin Sanomissa maaliskuussa sai aikaan melkoisen palauteryöpyn. Lehden nettikeskusteluun tuli yli tuhat viestiä, yleisönosastoon lukuisia kommentteja ja keskustelu levisi myös muualle nettiin.

Reaktion sai aikaan se, että Paakkinen nosti esiin mediassa vaietun tabun: hän kritisoi uusateismia ja rinnasti sen uskonnolliseen fanatismiin. Aatteellisen fanatismin käyttövoimana ovat hänen mukaansa viha, kritiikittömyys omaa ajattelua kohtaan, vastustajan leimaaminen pahaksi ja ajatus, että kaikki olisi hyvin, jos toista osapuolta ei olisi.

Käänteistä lähetystyötä

Paakkisen mukaan uusateismi samoin kuin uskonnollinen fanaattisuus menestyy vain suhteessa vääräuskoisiin toisiin. Uskontokriittisissä bestsellereissä haetaan uskonnoista esille huonot puolet, mässäillään niiden vääryyksillä ja luetaan Raamattua valikoiden. Toiminta on käänteistä lähetystyötä: tavoitteena on pelastaa uskonnon sokaisemat ihmiset.

— Vieraskynä-kirjoitukseni keskeinen kysymys oli, missä on uusateismin oma, positiivinen sanoma. Missä on sellainen näkemys maailmasta, joka ei perustu vastustajan mollaamiseen, vaan siihen, mitä hyvää itsellä on tarjottavana?

Vaikka jotkut uusateistiset ajattelijat rakentavat teorioita uskonnottomasta maailmankuvasta, aina he määrittelevät itsensä suhteessa vastustamaansa uskontoon. Jo Daniel Dennetin teoksen Lumous murtuu ja Richard Dawkinsin kirjan Jumalharha otsikot kertovat, että oman itsen määrittely voi alkaa vasta, kun uskontojen lumous on murrettu ja Jumala on osoitettu harhaksi.

Vapaa-ajattelijoiden taannoinen "Jumalaa tuskin on olemassa — Voit siis lopettaa murehtimisen ja nauttia elämästä" bussimainoskampanjakin perustui negaatioon.

— Mainokseen sisältyy ajatus, jonka mukaan uskovien elämä on murheenkylläistä ja ateismi vapautus tästä. Kuvitellaanpa tilanne, jossa lihakauppiaat yrittäisivät kilpailla asiakkaista esittämällä tekaistuja väitteitä kalatuotteista tyyliin: "Kalanrasva tuskin on terveellistä. Voit siis lopettaa murehtimisen ja nauttia lihasta."

Ammatillisesti kiinnostava aihe

Ilse Paakkinen on tohtorikoulutettava Suomen Akatemian Filosofisen psykologian, moraalin ja politiikan tutkimuksen huippuyksikössä. Hänen tuleva väitöskirjansa käsittelee 1400-luvulla eläneen filosofin ja kirjailijan Christine de Pizanin ajattelua. Tutkimus liittyy ihmisoikeuksien ja naisten oikeuksien aatehistoriaan. Mutta mikä sai Paakkisen tarttumaan uusateismiin?

— Olen lukenut uusateistisia kirjoittajia maltillisemmasta Daniel Dennetistä uskontovastaisiin Richard Dawkinsiin ja Sam Harrisiin sekä avoimen vihamieliseen Christopher Hitchensiin. Kiinnitin huomiota ajattelun yksipuolisuuteen ja siihen, kuinka voimakkaasti uskontoja kritisoidaan, mutta kritiikki omaa ajattelua kohtaan puuttuu. Mediassa keskustelu on karannut siihen, että uskontoja joko kritisoidaan tai puolustetaan, mutta uskontokriittisen uusateismin yksisilmäisyyttä ei juurikaan ole rinnastettu uskonnolliseen fanatismiin.

— Olen teologi, joten aihe kiinnosti minua ammatillisesti. Laadin teologisen tiedekunnan pääsykokeisiin aineistokoekysymyksen, jonka tehtävänä oli tunnistaa ja kuvailla Hitchensin tekstissä Jumala ei ole suuri: Kuinka uskonto myrkyttää kaiken esiintyviä argumentaatiovirheitä.

Asian esille nostamiseen vaikuttivat myös tutkijan omat kokemukset. Kun hän on kertonut olevansa teologi, joku on olettanut saman tien, että hän on pappi, ja pyytänyt sielunhoitoa. Mutta on myös niitä, jotka ovat alkaneet purkaa vihaansa uskontoa kohtaan.

— Minua on syytetty noitavainoista ja leimattu huuhaa-tieteilijäksi, mainitsee Paakkinen.

Oma totuus tärkeintä

Vieraskynä-kirjoituksen palautteessa epäiltiin, ettei Paakkinen tiedä, mistä puhuu tai ymmärrä aihettaan. Mutta Paakkinen on perehtynyt asiaan.

— Esimerkiksi Richard Dawkins sanoo Jumalharhassa tavoitteekseen, että siihen tarttuva uskova on muuttunut ateistiksi laskiessaan teoksen kädestään.

— Hitchensin teos on puolestaan tapausesimerkki siitä, kuinka hataralla pohjalla ollaan, kun kritiikkiä omaa ajattelua kohtaan ei esitetä. Kun Hitchens törmää omalle taustaoletukselleen vastakkaisiin esimerkkeihin, hän ei tarkista näkemyksiään vaan muokkaa ristiriitaiset havaintonsa yhteneväisiksi uskonnonvastaisen maailmankuvansa kanssa.

Hitchensin käsityksen mukaan uskovaiset ihmiset eivät voi olla hyviä. Koska Hitchens arvostaa Martin Luther Kingiä, hän toteaa, että King ei voinut olla todellisessa mielessä kristitty, vaan hän oli sitä vain muodollisesti.

— Muokattuaan Kingistä kaappiateistin Hitchens ryhtyy parjaamaan nimien analogiaan perustuvalla siirrollaan Martti Lutheria, kertoo Paakkinen.

Tahallista väärintulkintaa

Eroakirkosta.fi-verkkopalvelu on oiva esimerkki käänteisestä lähetystyöstä. Siellä on tulostettavia lehtisiä, joita voi antaa ihmisille ja kehottaa eroamaan kirkosta. Uskontokriittistä keskustelua masinoidaan Vauva-lehteä ja kaupunkilehtien tekstaripalstoja myöten.

Palvelusta löytyvässä lehtisessä on muun muassa rasti ruutuun kysely, jossa voi arvioida naisen paikkaa. Vaihtoehtoina on kolme negatiivista kohtaa Raamatusta ja pätkä ihmisoikeuksien julistusta.

— Oletus on, että uskovainen valitsee Raamatun ja valistunut uskonnoton ihminen vaihtoehdon, jossa puhutaan ihmisoikeuksista. Kristillisestä perinteestä poimitaan siis tarkoitushakuisesti kärjistyksiä. Myös käsitys uskovaisesta on hyvin karikatyyrimäinen: jos olet oikea uskovainen, sinun tulee valita naisia alistavat vaihtoehdot tai sitten olet vain muodollisesti kristitty.

Sukupuolen tutkimukseen perehtynyt Paakkinen vertaa tilannetta siihen, että Aristoteleen teoksen De Generatione Animalium naisvihamielisten kohtien perusteella koko tämän tuotanto leimattaisiin vihapuheeksi. Yhtälailla voisi rakentaa rasti ruutuun tehtävän, jossa vaihtoehtoina olisivat Aristoteleen teoksesta otettu naisvihamielinen kohta ja ihmisoikeuksien julistus, ja sitten todeta, että Aristotelesta arvostavat filosofit vihaavat naisia tai jos eivät vihaa, he eivät todella arvosta Aristotelesta.

Mustavalkoisen me vastaan muut ajattelun vaarana on fanaattisuus. Paakkinen korostaa, että mikä tahansa ideologia voi muuttua vaaralliseksi, jos oman ajattelun kipupisteitä ei nähdä, kritiikkiä ei suvaita ja pahuus sijoitetaan oman itsen ulkopuolelle. Siksi Paakkinen on huolissaan yksipuolisesti viholliskuviin perustuvasta uskontokritiikistä.

— En todellakaan väitä, että kaikki ateistit harjoittaisivat sellaista, mutta tietyissä uusateistissa piireissä trendi on vahva. Toivon, että uusateismin sisällä kritiikkiä alettaisiin suunnata myös omaa ajattelua kohtaan, uskontoja tarkasteltaisiin ennakko-oletuksista vapaana ja että uusateistit voisivat rakentaa positiivista omaa ideologiaa.

Oma lehmä ei ole ojassa

Paakkisen kirjoituksen ilmestyttyä keskusteluun nostettiin pian havainto, että hän on taustaltaan teologi. Tällä perusteella hänen asiantuntemuksensa lytättiin: "Oma lehmä ojassa. Tietysti uskovainen puolustaa uskontoa."

"Monet arvelivat, että olen fundamentalisti ja 
nuttura kireällä."

— Minusta on aika erikoista, että ihminen, joka tutkii ammatikseen uskontoja ja niihin liittyviä moraalisia kysymyksiä, ei saisi kommentoida tutkimusalaansa koskevia kysymyksiä. Jääviysajattelu perustuu oletukseen, että koska olen teologi, olen myös uskovainen ja yritän puolustaa omiani mustamaalaamalla muita.

Paakkisen mukaan pitäisi ymmärtää, että asiaväittämien oikeellisuus ei ole kiinni henkilöstä, vaan siitä, miten argumentit on rakennettu ja perusteltu. Teologina Paakkista on koulutettu olemaan kriittinen. Kun hän tutkii keskiaikaisen ihmisen ajattelua, hänen on pidettävä huoli siitä, että ei katsele tekstejä oman aikansa silmälasein.

— On kummallinen ajatus, että uusateistinen ajattelu olisi arvovapaata ja jopa puhtaan tieteellistä eikä siihen sisältyisi mitään puolueellista, mutta sitten taas tutkijan usko tekisi hänestä täysin puolueellisen. Ei usko Jumalaan tee ihmisestä tieteellisesti epäpätevää.

Paakkisen teologiutta kritisoineet eivät kuitenkaan osuneet maaliin edes uskonasioissa.

— Monet arvelivat, että olen fundamentalisti ja nuttura kireällä. Mutta itse asiassa en usko Jumalaan. En ole teisti, mutta en myöskään ateisti tai edes agnostikko.

— Olen kasvanut kodissa, jossa uskonnot ovat vaihtuneet tiheään ja lähipiirissäni on ollut sekä ateisteja että kristittyjä. En koe tarpeelliseksi sitoutua mihinkään näkemykseen. Kysymys Jumalan olemassaolosta on minulle toissijainen. Ensisijaisesti minua kiinnostaa, miksi ihmisille on niin kovin tärkeää kyetä todistamaan joko Jumalan olemassaolo tai olemattomuus.

Paakkisen mukaan useimmat häntä vastaan hyökänneet eivät tunnu ymmärtävän, minkälainen tiede teologia on. Teologinen tiedekunta ei ole pappisseminaari. Luentoja ei aloiteta hartaudella vaan tutkimuksen kohdetta eli uskontoa tarkastellaan kriittisesti.

— Ei liene haitaksi, että papiksi päätyvät saavat tällaisen koulutuksen, Paakkinen toteaa.

Palautetta tuli vain miehiltä

Mielenkiintoinen piirre Paakkisen saamassa henkilökohtaisessa palautteessa — kaikkien nettinimimerkkien sukupuolesta ei tietenkään ole tietoa — on se, että sitä tuli vain miehiltä.

— Minulla on sellainen käsitys, että uus-ateistinen kirjallisuus ja tiede vastaan usko -polemiikki ovat hyvin paljon miesten juttuja. Heillä ne linkittyvät myös koviin tieteenaloihin, kuten tekniikkaan ja biologiaan. Ajatellaan, että asiat ovat näin ja piste, ja ollaan sokeita oman ajattelun rakenteellisia heikkouksia kohtaan.

"Uuus-ateistinen tiede vastaan usko -polemiikki 
on hyvin paljon miesten juttu."

Paakkinen sai sekä positiivista että negatiivista palautetta. Positiivisen palautteen antajissa oli runsaasti myös ateisteja.

— Yksi kertoi, että oli aiemmin ollut uusateisti mutta tunnistanut siihen liittyvän vihan ja on nyt vain ateisti eli ihminen, joka ei usko Jumalaan. Uusateismihan on alun perin Yhdysvalloissa vuoden 2001 terrori-iskujen jälkeen voimistunut militantiksikin kutsuttu ateismin muoto. Itse ateismi on vanha ja monipolvinen ilmiö.

Palautteessa oli asiallisia kommentteja, mutta myös sukupuoleen kohdistuvia heittoja.

— "Äläpäs nyt tyttö puutu asioihin, jotka eivät sinulle kuulu. Et ole kykeneväinen osallistumaan älylliseen keskusteluun. Olisi hyvä, jos urasi saisi pikaisen lopun", mainitsee Paakkinen esimerkkejä.

Niin sanottu tieteellinen maailmankuva

Suomen Kuvalehden nettisivuilla lehteä avustava geologi otti esille sitä Paakkisen saamaa palautetta, jossa ihmeteltiin, miten tutkijaksi kouluttautuva henkilö voi hyökätä tieteelliseen maailmankuvaan perustuvaa ateismia vastaan. Kirjoittaja päätyi siihen, että usko on tieteen vastakohta, ja kysyi siksi, voiko kunnon tutkija uskoa Jumalaan.

— Tieteellinen maailmankuva on mielenkiintoinen käsite, varsinkin kun sellaista ei puhtaaksi viljeltynä voi olla. Maailmankuvaan liittyy aina muutakin kuin luonnontieteellisiä faktoja, esimerkiksi käsitys hyvästä ja pahasta, eikä moraalia voi perustaa pelkästään objektiiviseen tieteeseen.

— Tiede myös uusiutuu koko ajan, joten maailmankuva tieteen pohjalta on aina keskeneräinen.

Paakkinen muistuttaa, että jokainen tekee elämässään arvovalintoja, joiden taustalla on muutakin kuin luonnontieteellisiä tosiasioita. Jos esimerkiksi ateisteilla olisi kategorisesti tieteellinen maailmankuva ja tieteen totuudet olisivat aina henkilöstä riippumattomia, niin silloinhan heidän pitäisi olla kaikesta samaa mieltä.

— Mutta eiväthän tiedemiehetkään ole kaikesta samaa mieltä, vaan tieteeseen kuuluu polemiikki. Myös jokaisen tieteentekijän maailmankuvaan vaikuttavat esimerkiksi kodin perintö ja omat elämänvalinnat.

Tämä artikkeli on tältä sivulta: http://www.vantaanlauri.fi/arkisto/2010/2010-04-29/teemat/Uusateismin-maailma-on-mustavalkoinen

En itse ole milloinkaan ymmärtänyt, miten joku voi nähdä jonkinlaisen ristiriidan tieteen ja uskon välillä.