"En koe olevani juuri nyt valmis harjoittamaan islamia"

Muslimahdiaries.comista

"Se ei tunnu minulle oikealta", "en tunne itseäni tarpeeksi vahvaksi", "minun iman ei ole juuri nyt korkealla" - kaikki tyypillisiä selityksiä sille, miksi ihmiset laiminlyövät velvollisuutensa Allahia kohtaan tai katsovat olevansa niistä vapautettuja. Olen käynyt monia keskusteluja ja nähnyt lukemattomien netissä hyvin tunnettujen henkilöiden jakavan henkilökohtaiset hengelliset matkansa ja aina kun he oikeuttavat tai tiedostavat puutteensa, he puhuvat siitä, miltä heistä "tuntuu". 

Näyttää siltä, että olemme tehneet omista tunteistamme diktaattoreita kaikille teoille, joita teemme. Ja en nosta tätä kissaa pöydälle nuhdellakseni, vaan äärimmäisellä empatialla kyseenalaistaakseni ja kritisoidakseni sitä, pitäisikö näin olla. 

Mielestäni nyt on aika kumota tämä myytti - onko se miltä sinusta "tuntuu" oikeasti perusteltu, riittävä syy? 

Sellainen asenne epäilemättä heijastelee yhteiskuntaa, jossa elämme; yhteiskuntaa, joka jatkuvasti tuputtaa ajatusta, että uskontosi on jotain henkilökohtaista. Sen säännöt ja säädökset ovat kaikki avoimia tulkinnoille ja niiden seuraamisen tärkeys riippuu siitä, miten "uskonnolliseksi" koet itsesi tänään. Yhteiskuntaa, joka sanoo, että SINÄ tulet ensin ja kaikki muut seuraavaksi.

Meidän täytyy kuitenkin tiedostaa, että sellaiset ajattelutavat ovat ristiriidassa sen kanssa, mitä uskomme meille opettaa. 

Tämä uskonto tuli alas ja antoi säädökset sille, kuinka meidän täytyy käyttäytyä ollessamme yksin, ollessamme muiden seurassa sekä yhteiskuntana. Kun ymmärrät, mihin Allah on meitä velvoittanut ja kuinka kaikenkattava tämä usko on, on mahdotonta pitää islamia henkilökohtaisena. Allahin todellisena orjana olo edellyttää tahtonsa alistamista kaikelle, mitä Hän vaatii meiltä. Sen sanomista, että "me tottelemme ja me kuuntelemme" riippumatta siitä, miten heikoiksi ja alhaisiksi tunnemme itsemme, koska tiedämme, että merkki imanistamme on halukkuutemme totella Allahia, ei se, kuinka lämpimältä ja pehmeältä sydämessämme tuntuu. 

"Hengellistä hurmaa" ei voi saavuttaa napsimalla ja valitsemalla uskontoa silloin, kun se itselle sopii, eikä liioin jättämällä palvontaa oman kodin seinien sisään. Itseasiassa sellainen uskonto saa ihmisen näyttämään siltä, että häpeää uskontoaan, on epävarma siitä ja nöyryyttää omaa älykkyyttään.

Yhteiskunta jatkuvasti painottaa omien tunteiden palvontaa ja oman itsensä nostamista Jumalan asemaan, ja Allah kertoo meille tämän Suura Furqanissa: 

Mikä on ajatuksesi sellaisesta, joka on ottanut oman himonsa jumalakseen? Sinäkö sellaisen suojelijaksi pyrkisit? 25:43

Ei ole yllätys, että tämä ajatus omien tunteiden tekemistä elämänsä kriteereiksi on luikerrellut nuorten muslimien mieleen uskonnonkin suhteen. Kun tunteista ja imanista puhutaan, moni yhdistää nämä kaksi, eikä siksi pääse pitkälle Allahin palvonnassa.

Meidän täytyy tietää, että iman on uskosi Allahiin ja Hänen lähettilääseensä (rauha hänelle) ja toimia sen mukaan.

Sheikki Uthaymeen ilmaisee asian selkeästi:
"Ahl al-Sunnah wa’l-Jamaa’an mukaan, iman on 'uskoa sydämessä, sanoja kielellä ja kehon tekoja.'" Tähän lukeutuu kolme asiaa:

1. Usko sydämessä
2. Sanat kielellä
3. Kehon teot

On myös hyvin tärkeää tietää, että imanisi aina nousee ja laskee ja tämä on kerrottu Koraanissa ja sunnassa. Imanimme aina heilahtelee, mutta Allahin meille määräämät velvollisuudet eivät. Joten emme voi pitää palvonnan tekojen kriteerinä sitä, miten korkeaksi tai matalaksi tunnemme oman imanimme, vaan meidän tulee kiirehtiä kohti tottelevaisuutta riippumatta siitä, miltä meistä tuntuu, koska tämä tottelevaisuus heijastuu myös imaniisi.

"Ihmiset valittavat, että heillä ei ole tunnetta imanista. Kuka sanoi, että siihen tarvitsee tunteen? Etsit väärää asiaa. Tämä uskonto ei tullut antamaan sinulle tunteita. Iman on tottelevaisuutta Allahille. Hän lupasi sinulle Paratiisin tottelevaisuuden kautta."
- Sheikki Akram Nadwi

Joten sisko, josta tuntuu, ettei hän ole valmis pukemaan hijabia tai veli, joka suunnittelee alkavansa rukoilla, kun hänestä tulee hurskas - sinun iman heijastaa kiirehtimistäsi tottelemaan Allahia. Älä viivyttele sitä. Sen sijaan, toivo, että Allah auttaa sinua menestymään, kun tartut toimeen. 

Kelpaanko koskaan Jumalalle? Onko syntiä kaikkialla?

Umm Zakiyyan tekstistä jossain kohtaa lyhentäen ja lievästi mukaillen käännetty.

Saako värikästä hijabia käyttää? Onko puhelimen soittoääni Shaytaanin instrumentti? Minulla on työkavereina vastakkaisen sukupuolen edustajia, pitäisikö lopettaa työnteko? Pitääkö minun tussata yli kasvot Elovena-paketin kyljestä? Onko farkkujen käyttö ei-muslimien imitoimista? Onko vaaroja kaikkialla?

Kun paineet tehdä kaikki täydellisesti Jumalan edessä, ovat lamauttavat, ja pelkkä mahdollisuus virheisiin ja syntiin lankeamisesta laukaisee stressin ja ahdistuksen, sille on kaksi keskeistä lähdettä: pakottava tarve olla oikeassa ja uskon puute Allahin armoon. Ajatusten jumiutuminen Jumalan rangaistukseen on eri asia kuin vakaa päätös totella Allahia ja välttää syntiä, siinä missä pakko-oirehäiriöstä kärsivän ajatusten jumiutuminen kaikkialla ympäristössä vaaniviin bakteereihin on eri asia kuin normaali hygieniasta huolehtiminen. 

Siinä missä islam korostaa pysymistä oikealla tiellä huolimatta siitä, että ihminen väistämättä ottaa harha-askelia ja syyllistyy syntiin, tällainen uskonnollinen pakko-oireisuus korostaa oikeassa olemista joka asiassa, sillä synnin ja virheiden katsotaan olevan vältettävissä kaikissa tilanteissa.
Profeetta Muhammad (rauha hänelle) opetti: "Kaikki Adamin lapset tekevät syntiä, mutta parhaita synnintekijöitä ovat ne, jotka toistuvasti katuvat." (Bukhari)

Allah sanoo:

"Sano: »Te palvelijani, jotka olette toimineet sielujenne vahingoksi, älkää olko epätoivoisia Jumalan laupeuden suhteen; aivan varmasti Jumala antaa syntinne kokonaan anteeksi, sillä Hän on totisesti armahtava, laupias." (39:53)

Profeetta (rauha hänelle) myös kertoo Allahin sanoneen meille: "Oi, Adamin lapsi, niin kauan kun kutsut Minua ja pyydät Minulta, annan sinulle anteeksi, mitä ikinä olet tehnyt, enkä välitä. Oi, Adamin lapsi, vaikka syntisi ulottuisivat pilviin ja jos pyytäisit sitten Minulta anteeksiantoa, antaisin anteeksi. Oi, Adamin lapsi, vaikka tulisit luokseni melkein maapallon suuruisten syntien kanssa ja tulisit sitten eteeni, liittämättä kumppania minuun, antaisin sinulle melkein sen suuruisen anteeksiannon." (Al-Tirmidhi ja Ahmad, autenttiseksi todennut Al-Albani)

Uskonnollisen pakko-oireilun uskontunnustus: vältä epäilyttäviä asioita

Islamin uskontunnustus perustuu uskoon Allahiin ja Hänen lähettiläänsä, rauha hänelle, sunnan seuraamiseen. Käytännössä tämä tarkoittaa parhaamme tekemistä totellaksemme Allahia tekemällä, mihin Hän on meitä velvoittanut ja pysymällä erossa siitä, minkä Hän on kieltänyt. Aina emme ole kuitenkaan varmoja siitä, onko jokin sallittua vai kiellettyä. Silloin meidän tulee jättää se, mikä tuntuu kyseenalaiselta ja suosia sitä, mikä ei tunnu.

Profeetta Muhammad (rauha hänelle) sanoi: "Jätä sellainen, mikä saa sinut epäilemään, sen sijasta, mikä ei saa sinua epäilemään. Totisesti, totuus on tasapaino ja valheellisuus on epäily." (Sunan al-Tirmidhi ja Sunan al-Nasaai, saheeh)

Uskonnollisesta pakko-oireilusta kärsivälle totuudeksi uskomansa seuraaminen ei tuo tasapainoa, eikä sisäistä rauhaa; se lietsoo entisestään epäröintiä, hämmennystä ja ahdistusta. Lopulta he todennäköisesti tuskastuvat islamin harjoittamiseen itsessään, kun kaikki, mikä ei mahdu näppärästi sallittujen tai kiellettyjen kategoriaan, on mapitettava epäilyttäviin ja näin ollen ehdottomasti vältettäviin asioihin - henkinen prosessi, joka luonnollisesti kuormittaa mieltä tai kehoa.

Mitä pienimmät seikat saavat ihmisen mielessä hillittömät mittasuhteet ja ironisesti suuret asiat lakkaavat olemasta prioriteettien kärjessä. Tämä johtuu siitä, että uskonnollisesta pakko-oireilusta kärsivän perimmäinen uskontunnustus on "vältä epäilyttäviä asioita", eikä "tottele Allahia". Sen seurauksena hän ylikuormittaa itsensä keskittymällä vimmatusti pikkuseikkoihin menettäen kosketuksen islamin olemukseen.

Profeetta Muhammad (rauha hänelle) sanoi: "Uskonto on helppoa. Joten se, joka ylikuormittaa itsensä uskonnolla, ei pysty jatkamaan sitä rataa. Joten teidän ei tule mennä äärimmäisyyksiin, sen sijaan ponnistelkaa ollaksenne lähellä täydellisyyttä. Vastaanottakaa hyvät uutiset, joilla teitä palkitaan ja saakaa voimia rukouksista aamuin, iltapäivin ja yön viimeisinä tunteita." (Bukhari)

Uskonnollisen pakko-oireilun opettaminen islamin sijaan

Monilla islamin oppitunneilla nykyään opetetaan opiskelijat hyper-keskittyneiksi pelkkään mahdollisuuteen, että jossain olisi syntiä, Allahin armon ja anteeksiannon sijaan. Tämän takia jotkut harjoittavat muslimit kertovat uskoneensa Allahin armoon enemmän ennen kuin opiskelivat islamia muodollisesti luennoilla. Harjoittavat muslimit, jotka noudattivat jo ennen opiskelunsa aloittamista viittä pilaria ja uskoivat kuuteen uskon pilariin. Tunnen henkilökohtaisesti useita muslimeita, jotka itse asiassa lakkasivat harjoittamasta islamia, käytyään ahkerasti islamin muodollisia opintoja.

Noilla oppitunneilla opetetaan kahta asiaa, jotka melko varmasti aiheuttavat sekä henkistä että hengellistä ahdistusta pitkässä juoksussa:

1. Sinulla ei ole oikeutta omaan mieleeni, elämääsi ja sieluusi (ja täten sinun pitää luottaa sokeasti oppineiden ajattelevan puolestasi ja suunnittelevan elämäsi).

2. Vältä kaikkea epäilyttävää maallisista asioista, etenkin niistä, joissa on erimielisyyksiä oppineiden kesken (seuraa aina tiukinta kantaa).

Siten nämä luennot jättävät meidät täysin tietämättömiksi uskonnostamme ja saavat meidät tekemään elämästämme hyvin vaikeaa, kun emme halua riskeerata Paratiisipaikkaamme tekemällä jotain väärää, kun meidän olisi vain pitänyt "pysyä erossa epäilyttävästä".

Ramadan ja uskonnollinen pakko-oireilu

Valitettavasti kaikki tämä uskonnollisen pakko-oireilun opettaminen saa aikaan sen, että jopa kun armon kuukausi saapuu, moni meistä ei kykene voivansa osallistua täysillä, koska "täysillä osallistuminen" tarkoittaa tulemista super ihmiseksi - tai super muslimiksi. Unohdamme jopa sen, että Ramadanissa on kyse Allahin armon ja anteeksiannon ansaitsemisesta.

Opimme olevamme avuttomia ja tietämättömiä, kyvyttömiä palvomaan Allahia ilman hengellistä opasta - ja että käytännössä kaikki maallinen viihde on "epäilyttävää" - kuulemme aina tarinoita menneisyyden "supermuslimeista", jotka eivät syntiä tehneet ja joille elämässä suurinta iloa tuotti rukoilu ja Koraanin luku läpi yön ilman yhtäkään virhettä. Kuulemme näiden samojen "super muslimien" sulkeutuvan maallisesta maailmasta Ramadaniksi ja viettävän koko kuukauden vetäytyneenä rukoukseen ja Koraanin lukuun tavallistakin enemmän. Ja niin syvästi kuin nämä tarinat "super muslimeista" koskettavat ja liikuttavatkaan, ne eivät inspiroi keskivertomuslimia palvomaan Allahia ja luottamaan siihen, että Hän rakastaa meitä siinä missä "super muslimeitakin".
Joten kuukauden vaihtuessa Ramadaniin meistä tuntuu usein siltä, ettei meillä ole edes oikeutta viettää sitä, ikään kuin olisimme häpeäksi super muslimien kuukaudelle tai vähintäänkin olisimme epäkunnioittavia Luojaamme kohtaan ajatustemme harhaillessa kesken rukouksen, ollessamme pahalla päällä ja lukiessamme häthätää pari sivua Koraania, minkä hädin tuskin onnistumme tunkemaan kiireiseen aikatauluumme töiden, opiskelun, lastenhoidon ja vain elämän elämisen keskelle.

Kuinka ottaa hyöty irti Ramadanista "normaalina muslimina"?

Ensimmäinen asia, johon meidän "epätäydellisten muslimien" on Ramadanina keskityttävä, on se, mitä Allah meiltä vaatii ja sitten ponnisteltava siitä eteenpäin. Toisin sanoen, hoida pakolliset asiat (ts. rukoile 5 krt päivässä ja paastoa) - ja sitten paneudu omaan henkilökohtaiseen itsesi kehittämiseen, sen sijaan, että katsoisit vain, mitä "super muslimit" (menneisyyden tai nykyisyyden) tekivät.
Jos ongelmasi on se, että pakollisia rukouksia jää välistä, keskity siihen, että rukoilet ne kaikki nyt Ramadanina. Jos ongelmasi on se, että lykkäät niitä liikaa, keskity rukoilemaan ajoissa. Jos et tapaa avata Koraania koko vuonna, lue sitä nyt joka päivä edes pari riviä tai hetkisen.

Mutta mikä ikinä onkaan se oma henkilökohtainen projektisi, älä kuvittele, että lakkaat olemasta ihminen Ramadanina. Kuten pohdin päiväkirjassani:

Riippumatta siitä, mikä kuukausi on menossa, sitä ei koskaan lakkaa olemasta ihminen ja tekemästä virheitä. Niin uskomme opettaa. Joten muista: menestys piilee siinä, ettei koskaan lakkaa kamppailemasta, ei siinä, ettei olisi enää mitään, minkä kanssa kamppailla. 
Joten kadu, Adamin lapsi. Paratiisin ovet ovat sinulle avoinna - sinun tulee vain vilpittömästi haluta käydä niistä sisään.

Pitäisikö minun luopua "epäilyttävistä asioista" Ramadanina?

Uskonnollista pakko-oireilua ja "super muslimeista" mallin ottamista oppineille "Epätäydellisille muslimeille" yksi stressaavimpia asioita Ramadanissa on ristiriitaiset tunteet sen "vaatimuksen" suhteen, että pitäisi hylätä kaikki maallinen huvitus, josta muuten nautimme pitkin vuotta. Olipa se romaanin lukua, lempi sarjan katsomista, videopelejä, elokuvissa käyntiä, musiikin kuuntelua tai vain rentoutumista uima-altaalla tai lähipuistossa, meillä on usein paineita luopua kaikesta tästä Ramadaniksi, jos aiomme ansaita Allahin armon ja anteeksiannon.

Luonnollisesti, jos tiedät jonkin olevan yksiselitteisesti syntiä (tai jos olet aidosti vakuuttunut, että se on, vaikka uskonoppineilla olisi siitä eriäviä näkemyksiä...), sinun tulee pyristellä pysyäksesi siitä erossa kuukautena kuin kuukautena, ja katua, jos lipsut tai lankeat siihen. Sen sijaan kun mennään islamissa "kyseenalaisiksi" luokiteltaviin asioihin, on vaikeampi sanoa, mitä milloinkin olisi viisainta sanoa.

Mutta ennen kuin pähkäillään, pitääkö "epäilyttävät asiat" kiertää kaukaa Ramadanina, on tärkeää tietää, tiedätkö, mikä "epäilyttävä" on vai venytätkö käsitettä tarpeettomiin mittoihin. Valitettavasti "super muslimiksi" opettavilla luennoilla ja oppitunneilla käyneet tapaavat leimata "epäilyttäväksi" suunnilleen kaiken, millä ei ole suoraan uskonnollista tarkoitusta. Meille opetetaan, että kaikki, mistä oppineilla on erimielisyyksiä, on "epäilyttävää", etenkin jos suosit löyhempää näkemystä tiukemman sijaan. Niinpä meillä on usein paineita pitää haraamina asioita, joiden syntisyydestä emme ole välttämättä ole vakuuttuneita.

Mitä sitten ovat epäilyttävät tai kyseenalaiset asiat islamissa?

Uskonnon kannalta keskeisimmän huolemme pitää olla uskomuksista ja palvonnasta kiinnipitäminen. Yleisesti ottaen maalliset asiat eivät ole uskonnollisia. Näin ollen ihmiset ovat vapaita nauttimaan ja hyötymään kaikesta tässä maailmasta, mitä Allah ei ole erikseen kieltänyt (kuten sianlihan syönti, alkoholin juominen tai seksuaalinen kanssakäyminen avioliiton ulkopuolella).
Toisin sanoen, kaikki uskoon ja palvontaan liittyvä on yleisesti ottaen kiellettyä, paitsi se, mihin Koraani ja sunna opettavat; ja kaikki maallinen on yleisesti ottaen sallittua, mitä Koraani ja sunna eivät erikseen kiellä.

Täten, jos kuulet uskonnollisesta käsityksestä tai palvonnanmuodosta, joka herättää epäilyksesi, koska et tiedä, opettaako Koraani ja sunna sitä, sinun tulee pysyä siitä erossa "jättääksesi se, mikä saa sinut epäilemään". Sitä vastoin jos sinulla ei ole perusteltua syytä epäillä jonkin maallisen asian sallittavuutta, sinun tulee olettaa sen olevan sallittu, kunnes sinulla on Koraanissa tai sunnasta todiste, joka osoittaa muuta.
Et voi elää koko elämääsi heittäen kaiken maallisen "epäilyttävien asioiden" koppaan vain, koska et ole henkilökohtaisesti tietoinen sen "määräyksestä" islamissa. Jos sen teet, uskonnosta tulee todennäköisesti taakka, joka lamauttaa sinut passiivisuuteen, ahdistukseen ja stressiin - kunnes lakkaat harjoittamasta islamia kokonaan.

"Mutta olen niin sekaisin!"

Ehkä olet ihan uusi muslimi tai opiskelet uskontoa syvällisesti ensimmäistä kertaa. Epäilemättä tässä vaiheessa törmäät moneen hämmentävään asiaan ja päässäsi vilisee kysymyksiä, joihin kaipaat selvennystä ja vastauksia. Mutta entä jos vastausten ja selvennysten saaminen johtaa vain suurempaan hämmennykseen?
Sanonta kuuluu, että mitä enemmän opimme, sitä enemmän ymmärrämme, kuinka paljon emme tiedä. Mutta se ei pidä paikkaansa, että mitä enemmän oppisimme, sen sekavammaksi asiat menisivät. Hämmennys ei ole sama asia kuin terve tietoisuus rajallisessa tietoisuudessamme.
Ne, joilla on tosi tieto uskosta, tiedostavat tietämättömyytensä, kun hämmennys vähenee ja lamaannuttavat epäilykset vähenevät. Juuri siten, he erottavat sen, mitä tietävät siitä, mitä eivät tiedä - ja mitä heidän tarvitsee tietää siitä, mitä heidän ei tarvitse tietää.
Valitettavasti nykyään joillain islamin luennoilla oppii syvällistä uskonnollista hämmennystä, kun siellä pitäisi oppia selkeää uskonnollista tietoa.

Joten mitä minun pitäisi tehdä?

Aikoinaan muuan mies kyseli Profeetalta (rh) toistuvasti onko Hajj pakollinen joka vuosi ja Profeetta vastasi: "Jos vastaisin 'kyllä', silloin se tulisi teille pakolliseksi ja siihen ette pystyisi. Älä kysy minulta sellaisesta, mikä olen jättänyt täsmentämättä, sillä totisesti teitä edeltäneet kansat tuhoutuivat liiallisesta kyselemisestä ja koska olivat eri mieltä profeettojensa kanssa. Joten jos käsken teitä johonkin, tehkää sitä niin paljon kuin pystytte, ja jos kiellän teiltä jotakin, pysykää erossa siitä." (Muslim)

Se, mitä tästä pitää oppia, erityisesti "supermuslimiuden" ja uskonnollisen pakko-oireilun kulttuuria oppineiden, on: tee velvollisuutesi ja sen lisäksi, tee se, millä voit parhaiten kehittää juuri sinua ja hengellistä elämääsi takertumatta siihen, mitä sinun pitää tai ei pidä tehdä, kun siitä ei ole Koraanissa tai sunnassa selkeää ohjeistusta.
Jos silti stressaa ja hämmentää, konsultoi jotakuta, jolla on tasapainoista ymmärrystä sekä uskonnollisista että maallisista tarpeista, rukoile sitten Istikhaarah ennen kuin otat seuraavaa askelta mihinkään päätökseen (vaikka ajattelisitkin, että se olisi "turvallisinta" sielullesi).

Itsestäsi huolehtiminen on itseltäsi kieltämistä tärkeämpää

Näin minä teen ympäri vuoden: uskoni ja palvontani tähden pysyn erossa epäilyttävästä tarraamalla siihen, mikä on selvästi Koraanissa ja sunnassa. Erityisesti Ramadanina teen sen, mikä on järkevää ja realistista - Koraanin lukua ja muuta palvontaa - ja harjoitan itseltä kieltämistä käyttämällä hieman enemmän aikaa hengelliseen kasvuun arkisten maallisten puuhieni sijaan.

Mutta mitä tulee maallisiin asioihin, joista yleensä nautin pitkin vuotta, asetan itsestäni huolehtimisen itseltäni kieltämisen edelle. Toisin sanoen, otan Ramadanista hyödyn irti jatkamalla sitä, mitä muutenkin teen (paitsi sen, minkä jätän pois voidakseni viettää enemmän aikaa Koraanin luvussa ja kotona tai moskeijassa rukoilussa). Tiedän jo, mitä epäterve itseltä kieltäytymys tekee henkiselle ja hengelliselle hyvinvoinnilleni, enkä halua laittaa itseäni kokemaan sitä uudelleen.
Siksi jos olen lukenut päivän ylimääräiset Koraanin sivut ja rukoillut ylimääräiset rukoukset (jotka ovat henkilökohtaisella itseni kehittämisen listalla), jatkan elämääni ja nautin normaaleista arjen huvituksista. Käytyäni läpi hengellisen kriisin, joka lähes vei minut ulos islamista, tiedän nyt, että jopa hengellisyyteni hyötyy rentoutumisesta ja rauhasta, jonka saan sallituista maallisista huvituksista. Joten jos haluan lukea kirjaa, jumpata tai pelata kivaa peliä, teen sen. Enkä mieti, mitä nykypäivän "super muslimien" ja uskonnollisen pakko-oireilun kulttuuri leimaa "epäilyttäväksi" uskossani. Kyllä, on totisesti kiistanalaisia maallisia asioita, joita pidän "epäilyttävänä" oman sieluni parhaaksi ja siksi kartan niitä. Mutta kartan asioita perustuen omiin emotionaalisiin ja hengellisiin tarpeisiini, en kenenkään muun.
Joten, jos haluat saada kaiken mahdollisen irti tästä siunatusta kuukaudesta - ja omata uskon sydämessäsi - suosittelen sinua tekemään samoin, sen sijaan, että takertuisit siihen, kuinka sinusta voi tulla "super muslimi".

Oletko vai huono muslimi?

Muslimmatters.orgista

Synkkänä ja myrskyisänä yönä ihmismielen pimeässä luolassa Shaitaan sytytti leiritulen ja istuutui alas kertomaan tarinan - oikeastaan myytin. Se meni näin: 

Yhteen aikaan islam paljastettiin Profeetalle, joka oli lähes Jumalankaltaisen täydellinen. Hän jakoi sen ystäviensä kesken, jotka olivat kaikki yli-ihmisiä, joilla ei ollut mitään kiusallisia tai sopimattomia biologisia haluja. He toteuttivat sitä inspiroivalla omistautuneisuudella, intohimolla ja virheettömyydellä. 

Niistä ajoista on kulunut useita sukupolvia ja vain harvat etuoikeutetut kykenevät sisäistämään viisauden, hurskauden ja syntien virheettömän torjunnan, jonka islam vaatii. Loppu.

Shaitaan on mahdollisesti miljoonia vuosia vanha ja on pirun ovela. Hänen tavoitteensa päivän päätteeksi on saada meistä mahdollisimman monia Helvettiin kanssaan ja yksi tavoista, jolla hän tekee sen, on käyttää tätä myyttiä täydellisistä, vaivattomista muslimeista, jotka noudattavat islamia täydellisesti. 

Idea on yksinkertainen. Shaitaan sanoo: 

Tee kaikki täydellisesti tai lopeta, koska nolaat itsesi. 

Itseasiassa sinun kaltaisellasi ihmisellä ei ole mahdollisuuksia päästä Jannahiin. 

Oikeastaan, tapa vain itsesi. Ainakin se on ohi nopeammin. 

Hänen viestinsä oli niin salakavala, että ihmiset kaikkialla maailmassa luovuttivat yrittämästä olla parempia muslimeja, koska he lankeavat omiin olettamuksiinsa siitä, kuinka vaivatonta ja virheetöntä heidän islamin pitäisi olla. He yrittivät kovasti toteuttaa islamia ja he käyvät läpi liikkeitä, vaikka heidän sydämensä eivät ole mukana ja koska heistä tuntuu, että heitä revitään kahteen suuntaan, he otaksuvat tekevänsä jotain tekopyhää tai väärää ja he lopettavat kokonaan. 

Shaitaan haluaa sinun uskovan, että on luonnostaan uskonnollisia ihmisiä ja sitten on kaikki muut. Ja syy, miksi sinulla on vaikeaa, ei ole, koska hengellisyys on yksi ihmisen vaikeimmista kamppailuista, vaan koska et ole yksi kauniista ihmisistä. Joten sisko, joka kaipaa tuulenvirettä hiuksissaan, luopuu hijabista, koska tuntee elävänsä valheessa. Veli, joka ajaa partansa, koska tuntee, ettei ansaitse sitä, ennen kuin voi lopettaa marihuanan käytön. Kääntynyt, joka ei rukoile, ennen kuin on varma, että osaa kaikki sanat oikein. Kaikki nämä ovat "Luonnostaan hyvä muslimi" myytin onnistumistarinoita. He ovat muslimeja, jotka, sen sijaan, että ymmärtäisivät, että kamppailu on merkki kehityksestä, pitävät vaikeuksia merkkinä tappiosta. 

Shaitaan yrittää vakuuttaa sinua, että koska islamisi on vähemmän kuin täydellistä, olet epäonnistuja, jonka pitäisi luovuttaa. Todellisuudessa jokainen on synnintekijä ja nafsin jihad on jatkuvaa kamppailua kaikille. Parhaat ihmiset eivät ole ne, jotka tekevät syntiä, vaan ne, joiden synnit saavat heidät yrittämään kovemmin ja pyrkimään lähemmäs Allahia ensi kerralla. Jotkut ottavat suurta takapakkia tehtyään suuren synnin. Toisille ne ovat elämän muuttavia tapahtumia, jotka ovat merkki päättömyyden loppumisesta ja Allahin suosion tavoittelun alkamisesta. 

Jokainen muslimi on yhdistelmä onnistumisia ja epäonnistumisia mitä tulee heidän uskonnon harjoitukseen. Joten synnintekijänä, olet mahtavassa seurassa! Jos kaikki kaltaisesi ottaisivat Shaitaanin neuvosta vaarin ja tappaisivat itsensä, olisimme kaikki kuolleita. 

"Oi, palvelijani, teette syntiä päivin ja öin, ja annan kaikki synnit anteeksi, joten tavoitelkaa anteeksiantoani ja annan teille anteeksi." 

- ote Hadith Qudsista 

Shaitaan haluaa sinun uskovan, että tästä testistä pääsee läpi vain 100 % täysillä pisteillä, muu on epäonnistumista. Mutta jo uskot häntä, se on loukkaus Allahia kohtaan. Miten? Allah on Kaikkein Armollisin, Kaikkein Anteeksiantavin - Kaikkein Rakastavin, Kaikkein Suopein, Kaikkein Hyväntahtoisin - Hän yksin on saavuttanut täydellisyyden ja Kaikkitietävänä Hän tietää miten ja mistä meidät on tehty, joten millä hullulla logiikalla Hän armottomasti rankaisisi meitä siitä, ettemme saavuta standardeja, josta Hän parhaiten tietää, ettemme voi sitä saavuttaa? 

Shaitaan voi lisätä: no, okei, Allah on paras. Mutta et voi kuvitella, että pääset Jannahiin tuolla vanhalla sielullasi. Oletko nähnyt nafsisi tilan? Se on huonossa jamassa, kamu. 

Jos luulet olevasi niin huono, ettei Allah voi antaa sinua anteeksi, aliarvioit pahan kerran Allahin kyvyn antaa anteeksi. Se vihjaa, että pienenpieni kuolevaisen kykysi tehdä syntiä, olisi suurempi kuin Allahin kyky antaa anteeksi. Älä loukkaa Allahia. 

Anas (olkoon Allahin armo hänen kanssaan) kertoi Allahin lähettilään (rauha hänelle) sanoneen: 

"Allah Kaikkivaltias sanoi 

Oi, Adamin poika, niin kauan kun kutsut minua ja pyydät minulta, annan sinulle anteeksi, mitä olet tehnyt, enkä ota huomioon niitä. 

Oi, Adamin poika, vaikka syntisi ulottuisivat pilviin saakka, jos pyytäisit sitten anteeksiantoani, antaisin sinulle anteeksi. 

Oi, Adamin poika, vaikka tulisit minulle syntiesi kanssa, jotka olisivat melkein yhtä suuria kuin maa ja sitten kohtaisit Minut, liittämättä kumppaneita Minuun, antaisin sinulle melkein yhtä suuren anteeksiannon kuin se." 

Kertonut at-Tirmidhi (kertonut myös Ahmad ibn Hanbal). Sen kertojaketju on hyvässä kunnossa.

"Tänä Ramadanina en häpeä lesbouttani"

Joka jampalla on oikeus rakentaa suhde Luojaansa ja palvoa Häntä, ja se on arvokas ja arvostettava suhde. Käännös muslimgirl.comista: 

Muslimeille Ramadan ei ole ainoastaan pidättäytymistä ruoasta ja juomasta aamunsarastuksesta auringonlaskuun, vaan itsetutkiskelun aikaa ja mahdollisuus muuttaa huonot tapamme kehittääksemme suhdettamme Jumalan kanssa. Olen pärjännyt hyvin tähän mennessä. Annoin hyväntekeväisyyteen ja päätin vihdoin asettaa herätyskelloni aamurukoukselle ja pyysin anteeksi menneitä tekojani. Mutta on yksi asia, jota en enää häpeä, ja se on se, että olen seksuaalivähemmistöön kuuluva muslimi.

Kasvaminen seksuaalivähemmistöön kuuluvana ja muslimina olivat kaksi erillistä kokonaisuutta. Yhteisöni nuoria tuomittiin hiustensa ajelusta ja korviensa lävistämisestä, koska se "näytti homolta". Valtamedia kutsui islamia "äärimmäisyyksiin meneväksi" ja "barbaariseksi" uskonnoksi muslimiyhteisöjen homofobian tähden, samalla hyväksyen homofobian hyvinkin muissa konteksteissa. Sen enempää muslimien kuin muun väestön keskuudessa ei puhuttu seksuaalivähemmistöihin kuuluvista muslimeista, joten ajattelin aina, etten voisi olla molempia.

Lukiossa en ollut yhtään uskonnollinen. Siksi uskalsin tulla muutamalle kaverilleni kaapista ulos. Tein kuitenkin myös paljon asioita, joista en ole ylpeä, joten kun palasin islamiin, en vain sanoutunut irti vääristä teoistani, vaan kielsin myös identiteettini seksuaalivähemmistöön kuuluvana, teeskennellen, että se oli vain vaihe lukioiässä. Koska seksuaalivähemmistöjä ei hyväksytty yhteisössäni ja koska en saanut tukea identiteettieni yhteensovittamiselle, kiistin sen osan olemassaolon itsestäni.

Ennen kuin tulin sinuiksi seksuaalisuuteni kanssa, sain viestin yhdeltä koululaiseltamme, vaikka hädin tuskin puhuimme toisillemme. Häntä pelotti. Hän oli queer ja näkyvästi sellainen, kunnes astui omaan kotiinsa. Kuten minä, hänkin kasvoi ajatellen, että homoseksuaalisuus on hirvittävä synti, eikä tiennyt, ansaitsiko hän uskoa jumalaan, joka ei voisi koskaan uskoa häneen. Minulle on opetettu, ettei ole kenenkään asia tuomita muita, eikä sitä, miten he harjoittavat islamia, joten vakuutin hänet siitä, että hänen perheensä näkemykset seksuaalivähemmistöihin eivät mitätöi hänen uskoaan ja että hänen suhteensa Allahiin on hänen ja vain yksin hänen asiansa.

Kun ymmärsin olevani ei-hetero, olin kauhuissani. Ajattelin, etten voisi olla enää muslimi, jos hyväksyisin seksuaalisuuteni, mutten halunnut enää piilotella sitä osaa itsestäni. Ymmärsin kokevani samoja pelkoja kuin kaverini ja se, etteivät muut ihmiset voi tuomita minua, pätee myös minuun.

Käytin aina sitä faktaa, että maailmassa on 1,6 miljardia muslimia, puolustuksena niitä ihmisiä vastaan, jotka yrittävät tehdä meistä monoliittia, mutten koskaan sisäistänyt sitä, enkä ymmärtänyt, että siinä on tilaa minulle, kaverilleni ja kaikille muille, jotka saavat useilta tahoilta sellaista signaalia, että heidän identiteettinsä ovat ristiriidassa.

Tapasin lisää muslimeita yhteisöni ulkopuolelta ja kohtasin pian muslimeita, jotka olivat yhdistäneet identiteettinsä muslimeina ja LGBT:hen kuuluvina. Tilapäisesti rukoushuoneena käytettävästä kokoushuoneessa, Facebookista ja moskeijoista löysin muslimeita, jotka olivat yhteensovittaneet molemmat identiteettinsä, oppivat pois kulttuurisesta tuomitsemisesta, jota perustellaan uskonnollisilla arvoilla ja ennaltaehkäisivät valtaväestön islamofobiaa. Tämän yhteisön löytämällä ja nähdessäni itseni muissa, ymmärsin, mitä islam merkitsi MINULLE. Ei tädeille, jotka mulkoilivat minua moskeijassa, ei vanhemmilleni, ei feikkiaktivisteille, jotka naamioivat islamofobiansa kauhisteluksi. Suhteeni Allahiin on minun omani, eikä kenenkään muun tuomittavissa. Enkä ole koskaan tuntenut olevani lähempänä islamia ja homoseksuaalisuuttani kuin nyt olen.

En istu tässä ja toimi kuin en olisi kasvanut muslimiyhteisössä, joka tuomitsisi LGBT-ihmiset. Mutta kasvoin yhdessä muslimiyhteisössä monista. Meitä on 1,6 miljardia, erilaisina kulttuuritaustoine, sosiaalisine odotuksine ja jopa seksuaalisine suuntautumisine ja sukupuoli-identiteetteine. Niinpä tapa, jolla harjoitamme islamia, on erilainen eri sektien ulkopuolella.

Osa Ramadania on itsetutkiskelu, ei ainoastaan jotain, jonka kanssa minun on tehtävä hommia, vaan jotain, mistä olen kiitollinen. En "tee hommia" seksuaalisen suuntautumiseni kanssa, jos se tarkoittaa pyrkimystä kiistää se osa minua. Tulen olemaan kiitollinen siitä, että olen seksuaalivähemmistön kuuluva muslimi, löydettyäni yhteisön, joka voi sovittaa molemmat, ja arvostaen moninaisuutta islamissa.

Minä olen tässä. Olen olemassa. Kieltäydyn mitätöimästä suhdettani Allahiin siksi, että kulttuuriset odotukset ovat ristiriidassa uskonnon kanssa. En salli identiteettiäni LGBT-henkilönä käytettävän minua vastaan uskonnossani. En salli identiteettini yhteensovittamista käytettävän välineenä islamofobiassa.

Joten jatkan paastoamista, piditpä siitä tai et. Olisi mukavaa, jos joskus rukoilisit ja söisit kanssani, mutta jos et, olkoon etäisyyttä välillämme.

Olen taistellut oman paikkani eteen koko ikäni.

Nainen, sinä olet kaunis

Nainen, sinä olet kaunis. Ja mieskin, sinä olet hyvännäköinen. Olemme kaikki hyvännäköisiä sellaisina miksi Luoja meidät loi.

Kulmakarvasi ovat kauniit, tai jos saat syntejäsi anteeksi alopecian kautta, joka on vienyt kulmakarvasi, olet kaunis ilman niitä. Huulesi eivät olisi yhtään kauniimmat erinäköisinä, eikä nenäsi eri värisenä.
Todella monet asiat, joiden kuvittelemme tulevan ulkopuolelta, ovat olemassa kokonaan tai suureksi osaksi vain omien korviemme välissä. Mutta vaikka äitisi, puolisosi tai posteljooni Pitshkin tai he kaikki sanoisivat sinua rumaksi, mitä väliä sillä oikeasti on? Jos et ole heidän mielestään kaunis ja riittävä ilman meikkiä, tekoripsiä, tekokynsiä ja tekopäätä, eivätkö he pidä Uskovaisten äitejä kauniina ja riittävinä? Niin ajattelevien ihmisten mielipiteet kuuluvat tietysti romukoppaan. Sinun ei ole syytä millään elämän osa-aluella tavoitella mitään, mitä Uskovaisten äidit eivät olleet tai mitä he eivät pitäneet merkityksellisenä.
Se, kenen mielipide painaa, on Allah:

"Allah ei katso kehoihinne tai kasvoihinne, vaan Hän katsoo sydämiinne."
"Allah ei katso kasvoihinne tsi omaisuuteenne, vaan Hän katsoo sydämiinne ja tekoihinne."
(Sahih Muslim, kirja 32, hadith 6220 ja 6221)

Kauneusbisneksen tarkoitus ei ole tehdä sinua tyytyväiseksi. Sen tehtävä on saada sinut ostamaan tököttimiä ja roinaa ja saada sinut haluamaan enemmän, jolloin ostat lisää tököttimiä ja roinaa. On kaksinaismoralistista kauhistella muissa kulttuureissa kaulan venytystä ("koska se on kaunista"), jalkojen typistämistä ("koska niin kuuluu olla") ja tyttöjen silpomista ("jotta saisi miehen"), jos ihmettelee, miksi joku ei meikkaa ("sehän on kaunista"), opettele kävelemään korkokengillä juhlia varten ("niin kuuluu tehdä") tai suosittelee jotakuta menemään leikkaukseen ulkonäkösyistä ("saa paremmin miehen"). (Muunmuassa korkokengillä onkin moninainen historia - muotokuvamaalari Hyacinthe Rigaudin 1700-luvun alussa taiteilemassa teoksessa Ranskan kuninkaasta, tällä on koivissaan korkokengät. Tämä ei johdu siitä, että Aurinkokuninkaalla olisi ollut salainen fetissi, vaan siihen aikaan ylhäisöluokan miehet todella käyttivät niitä pitäen niitä nimenomaan maskuliinisina. Naiset halusivat alkaa matkia tätä tapaa saadakseen osansa siitä miehisestä voimasta ja asemasta, jota korkokenkien katsottiin edustavan. Onko nykypäivänkin naisilla samankaltaisia motiiveja laittautumiselle ja kauneushoidoissa käymiselle ja pyrkimyksille muistuttaa ketään muuta? Meidän musliminaisten ei tarvitse pyrkiä kenenkään muun tasolle millään toimenpiteillä: loistamme omaa valoamme omanlaisinamme ja miesten kanssa meillä on sama ihmisarvo syntymästä lähtien. Emme tarvitse ihmisten asettamia raameja valinnoillemme, koskivatpa ne ulkonäköä tai mitään muita asioita - tarvitsemme vain Allahin asettamia raameja.)

Ulkonäkö on katoavaista. Sen sijaan hyvät teot ovat pysyviä. Riippumatta siitä, paastoatko ruoasta ja juomasta vai et, onko tämä ensimmäinen vai viideskymmenes Ramadanisi, miten helppoa tai vaikeaa tämä on sinulle, hyvät tekosi eivät katoa, eivätkä mene hukkaan. Kun keskityt rukouksessa kunnolla, kun maltat mielesi ja hillitset kielesi, kun lapsi kielloista huolimatta rikkoo 56.:n perintövaasin, kun menet hakkaamaan nyrkkeilysäkkiä, kun tekisi mieli hakata narsistipomoa, kun autat liukastuneen vaarin kotiinsa ja jäät kuuntelemaan sotatarinoitakin, vaikka joutuisit kieltäytymään kettukarkeista - nämä teot eivät pyyhkiydy pois kuin ryppyvoide 20-vuotiaan mallin naamasta mainoskuvausten jälkeen, vaan usein jo tässä elämässä ne kantavat hedelmää ja enkelit kirjoittavat ne ylös ja aivan varmasti tulet ne kohtaamaan eräänä päivänä. Harjoitellaan tänä Ramadanina ja sen jälkeenkin keskittymään pysyviin asioihin.

Naapurien asema ja hyvä kohtelu

Anasin auktoriteetilla kerrottiin, että Profeetta (rauha hänelle) sanoi: "Kukaan teistä ei todella usko ennen kuin pitää veljellään tai naapurillaan siitä, mitä rakastaisi itsellään."

(Muslim, kirja 1, hadith 73)

Abu Hurairan auktoriteetilla kerrottiin, että Profeetta (rauha hänelle) sanoi: "Se ei pääse Paratiisiin, jonka naapuri ei ole turvassa hänen väärältä käytökseltään."

(Muslim, kirja 1, hadith 74)

Abu Huraira raportoi, että Allahin lähettiläs (rauha hänelle) sanoi: "Sen, joka uskoo Allahiin ja Viimeisen päivään, tulee olla vahingoittamatta naapuriaan, ja sen, joka uskoo Allahiin ja Viimeisen päivään, tulee kestitä vierastaan anteliaasti ja sen, joka uskoo Allahiin ja Viimeisen päivään, tulee puhua hyvää tai olla vaiti (ts. olla puhumatta mitään pahaa tai likaista)."

(Bukhari, vol 8, kirja 73, hadith 47)

'Abdullah bin 'Umar (olkoon Allah häneen tyytyväinen) raportoi, että Allah lähettiläs (rauha hänelle) sanoi:

"Paras seuralainen Allahin kanssa on se, joka on paras seuralaisilleen ja paras naapureista Allahille on se, joka on paras naapureilleen."

[At-Tirmidhi]

(Riyad as-Salihin, kirja 1, hadith 311)

Abu Dharr raportoi, että Profeetta (rauha hänelle) sanoi: 

"Abu Dharr! Jos kokkaat pataruokaa, tee sitä paljon ja täytä velvollisuutesi naapureitasi kohtaan (tai jaa se naapuriesi kesken)."

(Al-Adab Al-Mufrad, kirja 6, hadith 114, sahih)

`Abdullah kertoi:

Mies sanoi: "Oi, Allahin lähettiläs (rauha hänelle)! Mikä synti on suurin Allahin silmissä?"

Profeetta (rauha hänelle) sanoi: "Asettaa kilpailija Allahille, kun Hän yksin loi sinut."

Mies sanoi: "Mikä seuraavaksi?"

Profeetta (rauha hänelle) sanoi: "Tappaa poikasi, kun hänen pitäisi jakaa ruokasi sinun kanssasi."

Mies sanoi: "Mikä seuraavaksi?"

Profeetta sanoi: "Harrastaa laitonta seksiä naapurisi vaimon kanssa."

Joten Allah paljasti vahvistaen tämän: "Samoin ne, jotka eivät rukoile muita jumalia kuin Jumalaa eivätkä syyttömästi ketään tapa, minkä Jumala on kieltänyt, eivätkä antaudu minkäänlaiseen haureuteen. Ken näin tekee, hän on saava synnin palkan." (25:68)

(Bukhari, Vol 9, Kirja 83, Hadith 1)

Anas bin Malik kertoi, että Profeetta kulki Medinassa ja näki joidenkin tyttöjen hakkaavan Daffia [rumpua] ja laulavan, sanoen: "Olemme tyttöjä Baniu Najjarista, kuinka loistava naapuri Muhammad on". Profeetta sanoi: "Allah tietää, että olette rakkaita minulle."

(Sunan Ibn Majah, vol 3, kirja 9, Hadith 1899, sahih)

Ibn 'Abbas kertoi Ibn az-Zubayrille:

"Kuulin Profeetan (rauha hänelle) sanovan: 'Se ei ole uskova, joka täyttää vatsansa, kun naapuri on nälkäinen.'"

(Al-Adab Al-Mufrad, kirja 6, Hadith 112, sahih)

Abu Hurayrah kertoi, että Allah lähettiläs (rauha hänelle) sanoi:

"Jibra'il käski kohtelemaan naapureita hyvin niin paljon, että luulin hänen tekevän naapureista perillisiä."

(Sunan Ibn Majah, Vol 5, kirja 33, Hadith 3674, sahih)