Mitä muslimit SAAVAT tehdä? Mikä kaikki on sallittua?

Uskonnosta puhuttaessa huomio keskittyy usein korostuneesti kieltoihin. Minulle uskovaisena olosta nousee ensimmäisenä mieleen kuitenkin ihan muut asiat: luottamus johonkin suurempaan ja pysyvään sekä rakkaus Profeettaan, moraalisesti moitteettomaan esikuvaan.

Asiat, joita elämältäni haluan, on rakastaa ja tulla rakastetuksi, tuntea olevani turvassa, elää ilman stressiä ja kiirettä, piirtää, valokuvata, lukea kirjoja ja olla mukavien ihmisten kanssa. Näitä asioita uskonto ei rajoita.

Islamin säännöt eivät tunnu sen kummemmilta kuin Suomen laitkaan: joskus ehkä tulee käveltyä päin punaisia, tuntuen siltä, että eihän sitä voi välttää, mutta ei niitä ei koe minään taakkana ja pääsääntöisesti niiden noudattaminen sujuu aika automaattisesti - tältähän varmaan laki useimmista tuntuu. Suomen lakiin tosiaan mahtuu jos minkälaista pykälää - samoin kouluissa ja työpaikoilla on sääntöjä, on juhlaetikettejä, ja monissa muissa ympäristöissä käytöksellemme asetetaan odotuksia ja rajoitteita. Eikä niistä ahdistuta, eikä niiden noudattaminen vaadi niiden aktiivista ajattelua. Joten on mielestäni harhaanjohtavaa antaa ymmärtää, että nimenomaan uskonnoissa olisi erityisen paljon sääntöjä.

Olen kuullut lestadiolaisten piirissä olevan sellainen ajatus, että heillä ei ole kieltoja, on vain asioita, joita he eivät halua tehdä. Me muslimit puhumme reilusti kielloista - uskonnottomatkin ehkä ymmärtävät, että ihmisillä on joskus haluja ja mielitekoja, jotka eivät ole heille hyväksi, ja näitä vastaan muslimi opettelee itsehillintää.

Joskus amisaikoina, kun kaverit joi, mielessä kävi joskus, olisiko se nyt niin paha, jos vähän ottaisi, mutta ei se ollut taakka, että Koraani kielsi ottamasta; taakka olisi ollut pettymys itseen, jos olisi ollut kuuntelematta itseään ollakseen jotain muiden edessä - eihän tuota mielitekoa luikerrellut mieleeni koskaan ollessani yksin. On hyvä ymmärtää, että tässä ei ole kyse vain siitä yhdestä hetkestä, jona joko tottelen tai rikon sääntöjä, vaan suuremmin kyvystäni pitää kiinni omista rajoistani ja periaatteistani. Niin, ihannemaailmassa omista rajoista kiinnipitämiseen kykenemättömiä ihmisiä autettaisiin ja tuettaisiin, mutta reaalimaailmassa he menettävät itsetuntonsa ja luottotietonsa. Ja vaikka myös sitä fyysistä terveyttäkin päihteiden olleessa kyseessä, ja henkinen terveys on tietysti oma lukunsa, josta pohdittavaa riittäisi.

Ei siis ole itsestäänselvyys, että muslimi inhimillisenä ihmisenä aina varsinaisesti haluaisi noudattaa kaikkia islamin sääntöjä, mutta silloinkin kun ei, pohjalla on luottamus siihen, että Jumala tietää, mikä on meille parhaaksi. Ateisti osaa ehkä hahmottaa senkin, että on mielekkäämpää noudattaa Jumalan käskyjä kuin ihmisten, nalkuttavan äidin tai naapurin kyylääjäpapan.
Noin muuten päihteillä ja esim. meikkaamisella ei ole pahemmin koskaan ollut sijaa elämässäni. Monet uskonnottomatkaan eivät tee uskontojen kieltämiä ja rajoittamia asioita. Emme luovu mistään, kun emme ala tekemään niitä myöskään uskovaisiksi tultuamme.

Meikkaamisesta vielä; riippuvuus ulkonäön ehostamiseen sekä usko siihen, että ilman ulkonäköön panostamista ei tule vakavasti otetuksi/rakastetuksi/pidetyksi viehättävänä, onkin mielestäni paljon rajoittavampaa kuin tiukimmatkaan tulkinnat meikkaamista vastaan.

Aikanaan minun oli kieltämättä kovin vaikea ymmärtää islamin jyrkkää kielteisyyttä esiaviollisia suhteita kohtaan. Ajan kanssa tajusin, että se oli se, mitä olin aina halunnut: olin aina halunnut elää yhden kumppanin kanssa vakituisesti. Miksi siis jo sana "avioliitto" sai karvat pystyyn? Tietysti kulttuuritaustani ja itsetunto-ongelmieni. Kun olin varhaismurrosiässä ymmärtänyt, että jotkut aikuiset harrastavat seksiä sellaisten ihmisten kanssa, joita eivät tunne, eivätkä rakasta, että joillain miehillä voi tietämättään olla lapsia, järkytyin. Ja toisten mielestä se oli normaalia! Eivät irtosuhteet kuitenkaan länsimaissakaan ole mikään normi, jota kaikilta odotettaisiin, mutta siihen ajatukseen täällä kasvetaan, että ennen vakiintumista on seurusteltava intiimisti vuosikaudet, tai vakiintuneesta suhteesta on tuhoon tuomittu - viis siitä, mitä sanovat ne ihmiset, jotka itse ovat kokeneet sen toisenlaisen parisuhdehistorian. Mikä muu siis voisi olla oikea ja järkevä tapa toimia, kuin se, minkä minä olin oppinut? Miksi kyseenalaistaa mitään, miksi katsoa oman kulttuurisen laatikon ulkopuolelta?

Koska en suoranaisesti ajatellut "olen kamala" tai "olen ruma", en tiedostanut itsetunnossani olevan mitään ongelmia, mutta siellä pinnan alla ne olivat, tunteet omasta riittämättömyydestä ja kelpaamattomuudesta. Osittan Koraaniin sanomaan tutustumisen, osittain muiden elämänmuutosten ansiosta onnistuin saavuttamaan kuitenkin kaiketi terveen itsetunnon.

Kaiken kieltopuheen sijaan haluan tällä kertaa vetää huomiota siihen, mikä kaikki on islamissa sallittua. Tässä vain muutamia esimerkkejä siitä:

- nauttia ystävien seurasta, vitsailla ja nauraa, puhua vakavia
- piirtää puuväreillä, tusseilla, hiilellä, liiduilla, jne., piirtää digitaalisesti
- maalata akvarellilla, öljyllä, akryylilla, musteella, vaikka teepusseilla jne.
- lukea romaaneja, tieto-, fantasia- ja vaikka mitä muita kirjoja, dekkareita, blogeja
- lukea sanoma-, aikakaus-, ja sarjakuvalehtiä
- käyttää sosiaalista mediaa, tehdä nettisivuja
- poimia marjoja ja sieniä
- kalastaa, veneillä, purjehtia, soutaa
- juosta, hiihtää, uida, lasketella, lumilautailla
- suunnistaa, etsiä geokätköjä
- pelata lautapelejä, pelata konsolipelejä
- ommella, kutoa, virkata, tehdä tilkkutöitä, ristipistoja, tehdä puutöitä
- laulaa
- kirjoittaa novelleja, runoja, näytelmiä, kirjoja
- laskuvarjohypätä, riippuliitää, ohjata lentokonetta, helikopteria, ajaa erilaisia moottoriajoneuvoja
- pelata koripalloa, jalkapalloa, lentopalloa
- rakentaa pienoismalleja, rakentaa leegoilla, kerätä figuureja
- harrastaa kirjeenvaihtoa, postcrossingia, kerätä postimerkkejä
- harrastaa kamppailulajeja, nyrkkeilyä, jousiammuntaa, pyöräilyä, kaikkea muuta liikuntaa
- tehdä tatuointeja hennalla, värjätä hiuksia, pitää pitkiä tai lyhyitä hiuksia
- juoda mehua, teetä, kahvia, kaakaota
- hoitaa puutarhaa
- samoilla luonnossa, telttailla, vuorikiipeillä
- harrastaa historianelävöittämistä
- kierrellä kaupunkia, käydä museoissa, katsella nähtävyyksiä
- katsoa elokuvia, ohjata ja tuotaa elokuvia
- matkustella koti- ja ulkomaassa, ryhtyä astronautiksi

Miksi muslimit rukoilevat?

Jumala on meidän ystävämme. Jotta oppisimme tuntemaan Hänet, rukoilemme. Rukouksemme eivät ole Hänelle taakka, vaan Profeetta (rh) on päinvastoin sanonut Jumalan olevan vihainen niille, jotka eivät pyydä Häneltä mitään.

Koraanin mukaan ne, jotka haluavat oppia tuntemaan Jumalan, ja tehdä elämässään oikeita valintoja, elävät rukoillen, sillä Koraani on epäilyksettä ”opastus jumalaa pelkääväisille ja pahaa karttaville,

niille, jotka uskovat siihen, mikä ei näy, elävät rukoillen” (2:2-3)

Jumala ei sanonut hyviin tekoihin pyrkivien uskovaisten olevan niitä, jotka rukouksessa tuntisivat aina jonkin erityisen syvällisen yhteyden Jumalaan. Hän ei sanonut heidän olevan niitä, jotka rukoilevat aina heti rukousajan alettua. Jumala sanoo uskovaisten vain olevan niitä, jotka "elävät rukoillen", rukoilevat, riippumatta siitä, muistavalta ilman muistilappuja kaikki määrättyjen rukousten sanat tai tuntuuko se helpolta ja vaivattomalta vai töksähtelevältä ja vaikealta.

Jumala on aina saatavilla. Uskon ja rakkauden Jumalaan tulee näkyä arjessa ja siksi rukoilemme Häntä helppoina ja vaikeina aikoina, kaikenlaisissa tilanteissa ja olosuhteissa ja siksi meillä on viisi säännöllistä rukoushetkeä.

”Kun olette suorittaneet hartautenne, niin muistelkaa Jumalaa sekä seisoessanne että istuessanne ja maatessanne. Ja kun olette turvassa, niin suorittakaa varsinaiset rukousmenot. Uskovaisille on totisesti säädetty rukoustoimitukset määrättyinä hetkinä.” (4:103)

Näiden velvollisuuksiin kuuluvien rukoustemme alussa sanomme, että ”haen Jumalasta turvaa kirottua Saatanaa vastaan”. Saatana houkuttelee meitä kaikenlaisiin haitallisiin ajattelu- ja käytösmalleihin, läheisten laiminlyömiseen, epärehellisyyteen jne. Jumalan pitäminen mielessä aktiivisesti, rukous, on ase sitä vastaan.

”Saatana vain pyrkii kylvämään kaunaa ja vihaa teidän keskuuteenne väkijuomien ja uhkapelin avulla pitääkseen teidät loitolla Jumalan muistelemisesta ja rukoilemisesta; ettekö sitä vastustaisi?” (5:91)

Samoin ihan oma egomme, omien mielihalujemme perässä juokseminen saa meidät valitettavasti sortumaan jos minkämoiseen syntiin. Rukous on pelastusköysi myös siitä.

”Rukous varmasti pelastaa riettaudesta ja pahasta.” (29:45)

Vaikka kokisimme elämässämme hirvittäviä vastoinkäymisiä, voimme luottaa siihen, että selviämme ja olemme turvassa, kunhan rukoilemme.

”Katso, ne jotka uskovat ja tekevät hyviä töitä, viettävät rukouselämää ja suorittavat köyhille osuutensa, löytävät totisesti palkkansa Herraltaan; ei mikään pelko vaivaa heitä, eikä heidän tarvitse murehtia.” (2:277)

Kuten pakollisissa rukouksissa sanotaan, "Totisesti, Allah kuuntelee sitä, joka ylistää Häntä".

Onko hijabissa kyse siveydestä?

Musliminaiset eivät käytä hijabia ollakseen siveitä.

Siinä missä hijab on luonnollisesti peittävä vaatetyyli, siveys on suhteellinen käsite, riippuvainen ihmisen sosiaalisesta ja kulttuurisesta taustasta. Islam sen sijaan on määritellyt tarkkaan, miten ja mitkä naisen kehon osat tulee peittää.

Siveys on mainittu yhdessä hijabia kuvailevassa jakeessa: Koraanin tieteilijät (kuten Ibn Kathir, Al Qurtubu ja At-Tabari) eivät kuitenkaan katso sitä syyksi tämän vaatteen pitämiselle, vaan siveys on siinä viisautta ja hyöty.

Itse asiassa useilla islamin lain alueilla ei ole erityisiä perusteluita niiden velvollisuuksille. Ruoka on toinen tällainen alue (sillä toisin kuin joskus kuulee väitettävän, muslimeilta ei kielletä sikaa siksi, että siat olisivat likaisia).

Tämä laajempi ymmärrys hijabista hävittää käsityksen, että se suojelisi sen käyttäjiä aina seksuaaliselta kaltoinkohtelulta ja häirinnältä. Se myös vahvistaa havaintoa siitä, että siveys on niin käytöksessä kuin pukeutumisessa ja selittää laajemmin muiden islamin käytäntöjen tarpeellisuuden, kuten sukupuolten erottelu sosiaalisissa tilanteissa.

Joten jos hijabia ei pidetä siveyden takia, miksi sitä pidetään? 

Vastaus: se on itsessään palvonnan teko. Se on teko, joka tehdään yksin Allahin vuoksi, merkki hartaudesta, antaumuksesta Jumalalle ja halujemme uhraamisesta. Kaikki muu, mitä mahdollisesti siitä saamme, on yksinkertaisesti sen mukana tulevia hyötyjä; oli se hyvä luonne, suojelu häirinnältä tai suojelu itsensä arvostelemisesta ulkonäön perusteella.

Mutta nykyään hijabin ja säädyllisyyden välinen pysyvä yhteys on saanut useimmat ei-muslimit ja osan muslimeista unohtamaan sen perimmäisen tavoitteen.

Joten onko tosiaan mikään ihme, että kun ihmisille on vuosia kerrottu hijabista olevan kyse yksinkertaisesti siveydestä, oletetaan, että pidämme epäsiveellisinä tai seksuaalisesti viehättävinä tyttöjä, jotka eivät ole pukeutuneet islamin vaatimalla tavalla?

Monien muslimityttöjen kutsuessa hijabia nimenomaan muoti- tai poliittiseksi kannanotoksi tai identiteettinsä ilmaisuksi, onko mikään yllätys, että ihmiset ajattelevat, ettei lasten pitäisi käyttää sitä, kun he eivät vielä sellaisia asioita todella ymmärrä?

Ainoa tapa kamppailla näitä argumentteja vastaan, on uudelleen määritellä hijabin narratiivi ennen kaikkea palvonnanteoksi. Siten tulee järkeä siihen, että lapsia kannustetaan pienestä pitäen käyttämään huivia kuten rukoilemaankin, jotta saataisiin heidät rakastamaan sitä.

Hirveän monet pikkutytöt kinuavat vanhemmiltaan lupaa saada käyttää hijabia mennessään moskeijaan ennen kuin heidän tarvitsee niiden tehdä, usein yksinkertaisesti siksi, koska haluavat ottaa esimerkkiä äideistä ja siskoista. Tämä on helpompi selittää ei-muslimeille kun pukeutumisemme ymmärretään palvonnantekona, eikä minään muuna.

Muslimeina meidän tulee ottaa vastuu siitä, miten esittelemme uskontomme massoille ja jopa oman yhteisömme sisälle. Tämän pitäisi olla oppitunti ja kutsu toimintaan, ei jatkuvasti rationalisoida palvontaa etsimällä syitä palvonnanteoille tehdäksemme niistä hyväksyttävämpiä yhteiskunnassa, joka väittää perustuvansa järkeen ja logiikkaan. Sen sijaan meidän tulee ylpeästi seisoa oman uskomme, omien arvojen ja periaatteidemme takana.

Muslimahdiariesista, loppupäästä paria lausetta hieman muokattu.