maanantai 24. heinäkuuta 2017

"Tänä Ramadanina en häpeä lesbouttani"

Joka jampalla on oikeus rakentaa suhde Luojaansa ja palvoa Häntä, ja se on arvokas ja arvostettava suhde. Käännös muslimgirl.comista: 

Muslimeille Ramadan ei ole ainoastaan pidättäytymistä ruoasta ja juomasta aamunsarastuksesta auringonlaskuun, vaan itsetutkiskelun aikaa ja mahdollisuus muuttaa huonot tapamme kehittääksemme suhdettamme Jumalan kanssa. Olen pärjännyt hyvin tähän mennessä. Annoin hyväntekeväisyyteen ja päätin vihdoin asettaa herätyskelloni aamurukoukselle ja pyysin anteeksi menneitä tekojani. Mutta on yksi asia, jota en enää häpeä, ja se on se, että olen seksuaalivähemmistöön kuuluva muslimi.

Kasvaminen seksuaalivähemmistöön kuuluvana ja muslimina olivat kaksi erillistä kokonaisuutta. Yhteisöni nuoria tuomittiin hiustensa ajelusta ja korviensa lävistämisestä, koska se "näytti homolta". Valtamedia kutsui islamia "äärimmäisyyksiin meneväksi" ja "barbaariseksi" uskonnoksi muslimiyhteisöjen homofobian tähden, samalla hyväksyen homofobian hyvinkin muissa konteksteissa. Sen enempää muslimien kuin muun väestön keskuudessa ei puhuttu seksuaalivähemmistöihin kuuluvista muslimeista, joten ajattelin aina, etten voisi olla molempia.



Lukiossa en ollut yhtään uskonnollinen. Siksi uskalsin tulla muutamalle kaverilleni kaapista ulos. Tein kuitenkin myös paljon asioita, joista en ole ylpeä, joten kun palasin islamiin, en vain sanoutunut irti vääristä teoistani, vaan kielsin myös identiteettini seksuaalivähemmistöön kuuluvana, teeskennellen, että se oli vain vaihe lukioiässä. Koska seksuaalivähemmistöjä ei hyväksytty yhteisössäni ja koska en saanut tukea identiteettieni yhteensovittamiselle, kiistin sen osan olemassaolon itsestäni.

Ennen kuin tulin sinuiksi seksuaalisuuteni kanssa, sain viestin yhdeltä koululaiseltamme, vaikka hädin tuskin puhuimme toisillemme. Häntä pelotti. Hän oli queer ja näkyvästi sellainen, kunnes astui omaan kotiinsa. Kuten minä, hänkin kasvoi ajatellen, että homoseksuaalisuus on hirvittävä synti, eikä tiennyt, ansaitsiko hän uskoa jumalaan, joka ei voisi koskaan uskoa häneen. Minulle on opetettu, ettei ole kenenkään asia tuomita muita, eikä sitä, miten he harjoittavat islamia, joten vakuutin hänet siitä, että hänen perheensä näkemykset seksuaalivähemmistöihin eivät mitätöi hänen uskoaan ja että hänen suhteensa Allahiin on hänen ja vain yksin hänen asiansa.

Kun ymmärsin olevani ei-hetero, olin kauhuissani. Ajattelin, etten voisi olla enää muslimi, jos hyväksyisin seksuaalisuuteni, mutten halunnut enää piilotella sitä osaa itsestäni. Ymmärsin kokevani samoja pelkoja kuin kaverini ja se, etteivät muut ihmiset voi tuomita minua, pätee myös minuun.

Käytin aina sitä faktaa, että maailmassa on 1,6 miljardia muslimia, puolustuksena niitä ihmisiä vastaan, jotka yrittävät tehdä meistä monoliittia, mutten koskaan sisäistänyt sitä, enkä ymmärtänyt, että siinä on tilaa minulle, kaverilleni ja kaikille muille, jotka saavat useilta tahoilta sellaista signaalia, että heidän identiteettinsä ovat ristiriidassa.

Tapasin lisää muslimeita yhteisöni ulkopuolelta ja kohtasin pian muslimeita, jotka olivat yhdistäneet identiteettinsä muslimeina ja LGBT:hen kuuluvina. Tilapäisesti rukoushuoneena käytettävästä kokoushuoneessa, Facebookista ja moskeijoista löysin muslimeita, jotka olivat yhteensovittaneet molemmat identiteettinsä, oppivat pois kulttuurisesta tuomitsemisesta, jota perustellaan uskonnollisilla arvoilla ja ennaltaehkäisivät valtaväestön islamofobiaa. Tämän yhteisön löytämällä ja nähdessäni itseni muissa, ymmärsin, mitä islam merkitsi MINULLE. Ei tädeille, jotka mulkoilivat minua moskeijassa, ei vanhemmilleni, ei feikkiaktivisteille, jotka naamioivat islamofobiansa kauhisteluksi. Suhteeni Allahiin on minun omani, eikä kenenkään muun tuomittavissa. Enkä ole koskaan tuntenut olevani lähempänä islamia ja homoseksuaalisuuttani kuin nyt olen.

En istu tässä ja toimi kuin en olisi kasvanut muslimiyhteisössä, joka tuomitsisi LGBT-ihmiset. Mutta kasvoin yhdessä muslimiyhteisössä monista. Meitä on 1,6 miljardia, erilaisina kulttuuritaustoine, sosiaalisine odotuksine ja jopa seksuaalisine suuntautumisine ja sukupuoli-identiteetteine. Niinpä tapa, jolla harjoitamme islamia, on erilainen eri sektien ulkopuolella.

Osa Ramadania on itsetutkiskelu, ei ainoastaan jotain, jonka kanssa minun on tehtävä hommia, vaan jotain, mistä olen kiitollinen. En "tee hommia" seksuaalisen suuntautumiseni kanssa, jos se tarkoittaa pyrkimystä kiistää se osa minua. Tulen olemaan kiitollinen siitä, että olen seksuaalivähemmistön kuuluva muslimi, löydettyäni yhteisön, joka voi sovittaa molemmat, ja arvostaen moninaisuutta islamissa.

Minä olen tässä. Olen olemassa. Kieltäydyn mitätöimästä suhdettani Allahiin siksi, että kulttuuriset odotukset ovat ristiriidassa uskonnon kanssa. En salli identiteettiäni LGBT-henkilönä käytettävän minua vastaan uskonnossani. En salli identiteettini yhteensovittamista käytettävän välineenä islamofobiassa.

Joten jatkan paastoamista, piditpä siitä tai et. Olisi mukavaa, jos joskus rukoilisit ja söisit kanssani, mutta jos et, olkoon etäisyyttä välillämme.

Olen taistellut oman paikkani eteen koko ikäni.