perjantai 20. heinäkuuta 2012

Satanismi ja islam

Paholaiselle kuvattu vuohenpää on kirkon keksintöä
Olen maininnut kerran aikaisemmin satanismin ja innostuin nyt tekemään pienen selvityksen sen perusopeista verrattuna islamiin. Tosin se on minulle edelleen vähän vieraantuntuinen ideologia.

Lyhyesti selitettynä satanismi on hengellinen oppijärjestelmä, joka lähinnä perustuu oman mielihyvän hakeminen. Nykyisin satanistit yleensä ajattelevat kannattavansa saatanallisen filosofian hahmotelleen Anton LaVeyn ideologiaa, mutta satanismia on eri muodossa harjoitettu jo kauan ennen hänen aikojaan. Tässä kirjoituksessa pitäydyn laveylaisen satanismin opeissa. Kuten varmaan voi päätelläkin, olen kopioinut ne tänne ja kirjoittanut niiden perään itse, onko islam samaa vai eri mieltä kyseisistä ohjeista ja säännöistä.

Satanismissa käytetään Paholaiseen liittyvää symboliikka, sillä siinä ihminen itse on Saatana(/Jumala). Toisin kuin muslimit, satanistit eivät siis usko persoonalliseen olentoon nimeltä Saatana tai Shaitan tai Beelzebub tai vastaavaa (eivätkä näinollen palvo Saatanaa), vaan satanisti itse on saatana, joka on vapaa tekemään omat valintansa ja kantaa niiden ratkaisut. He eivät rukoile mitään jumalolentoa, eivätkä noudata miltään jumalolennolta, profeetalta tai gurulta tullutta moraalia; vaan kukin satanisti noudattaa omaa moraaliaan.
Satanisteilla on erilaisia rituaaleja, joita voi harjoittaa yksin, pareittain tai ryhmässä. Satanistit sanovat, etteivät he potki mummoja, kauda hautakiviä, eivätkä polta kirkkoja. Satanismilla ei ole kantaa kuolemanjälkeiseen elämään - oli sitä tai ei, satanistin ei tule keskittyä siihen, vaan elää juuri tässä hetkessä, kun taas islam pitkälti perustuu sille, että Jumalan luokse me palaamme ja siihen meidän on valmistauduttava lyhyessä maallisessa hujauksessamme.

Hyvin monet ihmiset elävät satanismin periaatteiden mukaan, vaikka eivät välttämättä olisi kuulletkaan koko aatteesta.


Yhdeksän saatanallista julkilausumaa


 1. Saatana edustaa nautintoa pidättyväisyyden sijaan. 

Islam edustaa Jumalan sallimia nautintoja ja Jumalan määräämää pidättyväisyyttä. Sallittuihin nautintoihin kuuluu esimerkiksi kauniit vaatteet, kuviokellunta, musiikki ja masturbaatio. Muslimin tulee pidättäytyä esimerkiksi alkoholista, sianlihasta ja (minun käsitykseni mukaan) ihmisen lihasta. Kiellot on tarkoitettu ihmisten parhaaksi; sian- ja ihmisen lihasta voi tulla kaikenlaisia matoja ja ne ovat ylipäänsä epäterveellisiä.
Tämä kuva antaa virheellisen käsityksen. Sus scrofa domestican ja - tietääkseni - homo sapiensin liha on sallittua vain kovan nälän yllättäessä, kun muuta ruokaa ei ole saatavilla.

2. Saatana edustaa elintärkeää konkreettisuutta hengellisen haihattelun sijaan. 

Islamissa päinvastoin. Paitsi että en nyt ihan tiedä, mitä on elintärkeä konkreettisuus.  

3. Saatana edustaa tahriintumatonta viisautta tekopyhän itsepetoksen sijaan.

Samoin islam erittäin vahvasti.

4. Saatana edustaa ystävällisyyttä sen ansaitseville rakkauden kiittämättömiin haaskaamisen sijaan. 

En tiedä, osaanko sanoa tähän mitään. Islamissa pitää olla ainakin asiallinen jokaista ihmistä kohtaan. Jos joku, jolle olit ystävällinen, vaikkapa alkaa levittää sinusta typeriä juoruja, ei sinun tarvitse olla hänen ystävänsä, mutta et saa alkaa levittää juoruja hänestä.

5. Saatana edustaa kostoa toisen posken kääntämisen sijaan.

Islamiin ei kuulu ainakaan kosto. Koston sijaan Jumala ja Muhammed puhuivat yllättävän paljon armosta ja anteeksiannosta. Se, joka ei tunne armoa muita kohtaan, sitä kohtaan Jumala ei tunne armoa. Omankädenoikeutta ei islamissa ole. 

Epäilen, että satanistit ovat ymmärtäneet väärin Jeesuksen sanat (Uudessa Testamentissa) toisen posken kääntämisestä. Jospa se tarkoittaa sitä, mitä edellisessä kohdassa puhuin; että vaikka joku kohtelisi sinua väärin, et saa kostaa, etkä alkaa kohdella häntä väärin. Eikä se edelleenkään tarkoita, että sinun tarvitsisi olla väärintekijän ylin ystävä tai mitään sellaista.

6. Saatana edustaa vastuuta vastuussa oleville psyykkisistä vampyyreista huolehtimisen sijaan. 
Öö... miten psyykkiset vampyyrit eroavat fyysistä vampyyreistä? (Muslimit voivat uskoa vampyyreihin tai olla uskomatta.) 
Islamissa kaikki kantavat vastuun omista teoistaan (paitsi ipanat), ketään ei saa asettaa vastuuseen muiden teoista. 
En tiedä, huolehtiiko islam/Allah psyykkisistä vampyyreistä, pitää kysyä joltain islaminoppineelta.
~Magickal Graphics~

7. Saatana edustaa ihmistä vain yhtenä eläimistä, toisinaan parempana, useammin huonompana kuin nelijalkaisia, koska hän on jumalallisen hengellisen ja älyllisen kehityksensä ansiosta tullut eläimistä häijyimäksi. 

Islamissa ihminen... on luotu palvomaan Jumalaa. Ja ihminen voi olla niin häijy kuin hyväsydäminenkin. Eläimet ovat hyvin arvokkaita, mutta eivät niin arvokkaita kuin ihminen, eläimen tappaminen ei ole niin vakava rikos kuin ihmisen tappaminen. (Kusipääihmiset ovat varmaan poikkeus.)
Olisiko satanismin mukaan hyvä, jos älyllinen kehitys pysähtyisi? Ja silloin ihminen ei tulisi niin häijyksi? Se kyllä jollain tasolla pitää paikkansa.
Islamissa älyn kehittäminen on tärkeää ja opiskelu on pakollista sukupuoleen katsomatta.

8. Saatana edustaa kaikkia niin kutsuttaja syntejä, koska ne kaikki johtavat ruumiilliseen, älylliseen tai emotionaaliseen mielihyvään. 

Johtavatko kissantappovideot, koronkiskominen ja horoskoopit ruumilliseen, älylliseen tai emotionaaliseen mielihyvään? Ei ainakaan pitkäaikaiseen ja lyhytaikaisessakin haitat ovat suuremmat kuin mielihyvä.
Eikö sitäpaitsi älyllinen mielihyvä ole satanismissa paha juttu? Eikö se tee ihmistä häijymmäksi? Niin tuosta edellisestä päättelin.

9.Saatana on ollut paras ystävä joka kirkolla on koskaan ollut, koska Hän on pitänyt sen toiminnassa kaikki nämä vuodet. 

Ai jaa, minä luulin, että kirkkoa pitää toiminnassa veronmaksajat.

Yhdeksän saatanallista syntiä

1. Tyhmyys
Islamissa tyhmyys ei kai ole synti, ainakaan jos se ei ole tahallista. Se, ettei hae tietoa mistään ja antaa älynsä, öh, ruostua, on sunnan (Muhammedin esimerkin) laiminlyömistä ja siten synti.

2. Teeskentely
Myös islamissa tämä on häpeällinen synti.

3. Solipsismi
Kävin googlaamassa termin, Hikipediassa ihan hyvä artikkeli tästä; http://hikipedia.ws/wiki/Solipsismi
en silti täysin sisäistänyt käsitettä, enkä osaa soveltaa sitä. Kuulostaa kyllä haramilta, koska islamin mukaan Jumala ehdottomasti on olemassa ja se ei tunnu sopivan solipsismiin.

4. Itsepetos
Mainittiinkin jo aikaisemmin. Kopioin vielä Anton LaVeyn selitystä tähän; "Meidän ei tule osoittaa kunnioitusta yhdellekkään meille esitetyistä pyhistä lehmistä, joihin kuuluvat myöskin roolit, joita meidän itsemme odotetaan esittävän. Itsepetokseen tulisi vaipua vain silloin, kun se on hauskaa ja se tulisi tehdä tietoisesti. Mutta silloin se ei ole itsepetosta!"
Muslimit eivät pidä lehmiä pyhinä, hindut pitävät. Lehmille tulee kuitenkin osoittaa kunnioitusta.

5. Laumaan mukautuminen
On hyväksyttävää taipua jonkun muun toiveisiin, jos se loppujen lopuksi hyödyttää sinua itseäsi. Mutta vain hölmöt seuraavat laumaa antaen persoonattoman kokonaisuuden määrätä tekemisistään. Avainasia on valita hallitsijansa viisaasti sen sijaan, että tulee monien eri ihmisten päähänpistojen orjuuttamaksi.
Tähän minun on vaikea kommentoida mitään. Jos joku käskee muslimia tekemään jotain junttia, ei pidä totella, vaikka käskijä olisi äitisi tai isäsi tai sheikki. Muslimien ei tule ollenkaan seurata laumaa antaen persoonattoman kokonaisuuden määrätä tekemisistään: jos kaikki muut katsovat väkivaltafilmejä, ei tarkoita, että sinunkin pitäisi, jos kaikki muut käyttävät tietynlaisia vaatteita, ei tarkoita, että sinunkin pitäisi.

6. Perspektiivin puute
Sinun ei tule koskaan päästää unohtumaan kuka ja mikä olet, ja millainen uhka voit olla, perimmäiseltä olemukseltasi. Teemme historiaa juuri nyt, joka päivä. Pidä aina laajempi historiallinen ja sosiaalinen kuva mielessäsi. Se on tärkeä avain niin Alempaan kuin Ylempäänkin Magiaan. Huomaa millaisen kaavan mukaan asiat kulkevat ja muokkaa se mieleiseksesi. Älä anna lauman rajoitusten vaikuttaa itseesi – tiedosta, että työskentelet täysin toisella tasolla kuin muu maailma.
Millainen uhka sinä sitten voit olla? Ehkä tämä mielikuva on ihan tyhmä, mutta minulle tulee tuosta lauseesta mieleen, että ihmistä pidettäisiin jonain villipetona, joka on uhka, koska ei voi hallita omaa käytöstään riehaantuessaan. Ja kuitenkin satanismissa ihmiselle suodaan vapaus tehdä mitä haluaa, ja hänen pitää kantaa tekojensa mahdolliset seuraukset.
Mikä "laajempi historiallinen ja sosiaalinen kuva" tarkalleen ottaen on? 
Muslimit eivät halua avainta ylempään eivätkä alempan magiaan. Sitä en ymmärrä, mitä tarkoittaa "Huomaa millaisen kaavan mukaan asiat kulkevat ja muokkaa se mieleiseksesi". Muslimin ei tule antaa lauman rajoitusten vaikuttaa itseensä, jos kaikki muslimin ympärillä pitävät parran kasvattamista tyhmänä, hän ei saa sen takia, että enpä kasvata partaa.

7. Entisten oppien unohtaminentiedosta, että tämä on yksi tapa aivopestä ihmiset hyväksymään jotakin uutta ja erilaista, kun se todellisuudessa onkin jotakin, joka joskus oli laajalti hyväksyttyä, mutta joka vain tuodaan nyt esille uudessa pakkauksessa. Meidän odotetaan ylistävän tällaisen pakkauksen luojan nerokkuutta ja unohtavan alkuperäisen. Tällainen johtaa kertakäyttöyhteiskuntaan.
Aivopestä? Aika vahva termi, varsinkin kun ottaa huomioon, että ilmiö ei taida olla tahallinen, mutta ei kai siinä mitään. Kertakäyttöyhteiskunta? Hieno sana, vaikken tiedä, mitä se tarkoittaa.
Mielestäni tämä ilmiö näkyy erityisesti kirkon suhtautumisessa homoseksuaalisuuteen, joka on vaihtunut historian aikana suunnasta toiseen. (Aion myöhemmin kirjoittaa homosuhteista.) Samoin naispappeus tietääkseni oli alunperin sallittua ja keksittiin kieltää vasta jälkeenpäin.

8. Haitallinen ylpeysensimmäinen sana on tässä tärkeä. Ylpeys on hienoa siihen pisteeseen asti, kun alat heittää vauvaa pois kylpyveden mukana. Satanismin sääntö on: Jos se toimii sinulle, hienoa. Kun se lakkaa toimimasta; kun olet maalannut itsesi nurkkaan ja ainoa keino selviytyä tilanteesta on sanoa: ”Olen pahoillani, tein virheen, toivoisin, että voisimme sopia tämän jotenkin”, tee se.
Islamissa nöyryys on keskeinen teema. "Vaatimattomuus on islamin tunnuspiirre", sanoi Muhammed. Tämä voi kuulostaa länsimaisten korviin pelottavalta, koska "nöyryys" ja "vaatimattomuus" helposti ymmärretään eri tavalla kuin Allah ja Muhammed ovat tarkoittaneet. Ei muslimin pidä nuolla kenenkään persettä tai käyttäytyä ihmisten edessä kuin olisi tehnyt jotain väärää (jos ei ole), vaan ylpeys helposti saa ihmisen ajattelemaan, että on hän on parempi kuin muut ja sellainen, joka on erittäin ylpeä itsestään, lakkaa kehittymästä älyllisesti/ihmisenä. Sensijaan terve, hillitty ylpeys motivoi ihmistä tottelemaan Allahia ja on siten hyvä, tavoiteltava asia.
Tuo viimeinen virke ehdottomasti sopii islamiin.

9. Estetiikan puute tämä on Tasapainotekijän fyysinen sovellus. Alemmassa Magiassa estetiikka on tärkeää ja sitä tulisi kehittää. On selvää, ettei kukaan voi kääriä rahaa suurimmasta osasta klassisen kauneuden ja muodon osoituksia, joten niiden arvoa vähätellään kulutusyhteiskunnassa, mutta se, että omaa silmää kauneudelle, tasapainolle, on olennainen saatanallinen väline ja sen käyttäminen on magian maksimaalisen tehokkuuden edellytys. Kyse ei ole siitä, minkä pitäisi olla miellyttävää, vaan siitä, mikä on. Estetiikka on henkilökohtainen, jokaisen omaa luonnetta heijastava, asia, mutta on olemassa universaalisti miellyttäviä ja harmonisia rakenteita, joiden olemassaoloa ei tulisi kiistää.
Tunnen itseni jälkeenjääneeksi, kun tämäkin meni ohi. En edes ymmärtänyt, mihin mainitut estetiikan rakenteet liittyvät.

Maan yksitoista saatanallista sääntöä:

1. Älä jaa mielipiteitä tai neuvoja ellei sinulta niitä pyydetä. 
 - Minulle ei tule mieleen nyt yhtään hadithia, joka liittyisi tähän aiheeseen. Ehkei islamilla ole kantaa tähän.

2. Älä kerro huoliasi muille ellet ole varma, että he haluavat kuulla niistä. 
-  En tiedä, että Allah tai Muhammed olisivat koskaan kieltäneet näitä seikkoja.

3. Ollessasi toisen asumuksessa, osoita hänelle kunnioitusta tai älä mene sinne.
- Islamissa sama.

4. Jos vieras asumuksessasi ärsyttää sinua, kohtele häntä julmasti ja armottomasti. 
- Ei, näin muslimin ei kuulu tehdä!

5. Älä tee seksuaalisia lähestymisyrityksiä ellet saa parittelukutsua. 
- Ööh pitäisikö kaikkien aina tehdä parittelukutsut samaan aikaan, että saa harrastaa seksiä? Islamissa saa tehdä puolisolle lähestymisyrityksiä, mutta puolisoa ei saa koskea, jos tämä ei tahdo juuri silloin tulla kosketelluksi.

6. Älä ota sitä, mikä ei sinulle kuulu, ellei se ole toiselle taakka, josta hän selkeästi tahtoo tulla vapautetuksi. 
- Islamissa aivan samoin.

7. Tunnusta magian voima, jos olet käyttänyt sitä saadaksesi haluamasi. Jos kiellät magian voiman kutsuttuasi sitä onnistuneesti, menetät kaiken saamasi. 
- Taikuus on islamissa shirk, epäjumalanpalvontaa. Ihmiset voivat tarkoittaa taikuudella vähän eri asioita, mutta siis, kaikenlainen taikojen tekeminen, jotta kirjoittaisi uusiksi kohtalonsa tai pääsisi katsomaan tulevaisuuteensa tai vaikka muuttaakseen säätilaa, kuten myös amuletit, mustalaisennustajilla käyminen, ym., on syntiä.

8. Älä valita mistään, minkä ei tarvitse olla sinun asiasi. 
- Samoin islam suunilleen kannattaa periaatteetta huolehdi omista asioista, älä muiden.

9. Älä vahingoita pikkulapsia. 
-  Islamissa sama.

10. Älä tapa ei-ihmis-eläimiä muutoin kuin hyökkäyksen kohteeksi joutuessasi tai ravinnoksesi. 
-  Islamissa sama.

11. Liikkuessasi puolueettomalla maaperällä, älä häiritse ketään. Jos joku häiritsee sinua, pyydä häntä lopettamaan. Ellei hän lopeta, tuhoa hänet.
- Muslimin tulee toimia samoin lukuun ottamatta tuota tuhoamisjuttua, paitsi että tappaminen islamissa on ok itsepuolustuksena. Jos joku yrittää raiskata sinut, saat tappaa hänet*, mutta et saa tappaa ketään siksi, että hän haukkuu sinua.

*Suomen lain mukaan et saa edes lyödä häntä, jos hän on jo maassa, eikä taida olla edes ainoa raiskaajien suojelusäädös - näin myös siinä tapauksessa, että olet 140 cm tyttö ja raiskaaja 190 cm mies, tai jotain

Mitkä ovat Jupiterin tai Venuksen saatanalliset säännöt?


Satanismin ja islamin yhtäläisyyksiä:

- seksuaaliväkivalta tuomitaan, kohdistui se sitten kehen tahansa
- ei teeskentelyä, eikä tekopyhää itsepetosta
- tahriintumaton viisaus on pop
- sekä Saatana että islam edustavat vastuuta vastuussa oleville
- ei solipsismille (uusi sana allekirjoittaneelle!)
- lehmät eivät ole pyhiä
- älä seuraa sokeasti laumaa, vaan käytä omaa päätä
- haitallinen ylpeys on synti
- satanismi: "Älä valita mistään, minkä ei tarvitse olla sinun asiasi." islam: "Osa hyvänä muslimina olemista on sellaisen rauhaan jättäminen, mikä ei koske sinua" (hyvään muslimiuteen kuuluu, että annat joskus asioiden olla)
- älä tapa eläimiä, paitsi ruoaksi tai siksi, että eläin hyökkää sinun kimppuusi
- älä tee pahaa pikkulapsille (liittyy myös ensimmäiseen yhtäläisyyteen) 
- älä aiheuta kenellekään harmia; jos joku hyökkää sinun kimppuusi, saat joissain tapauksissa aiheuttaa harmia hänelle
- älä varasta, älä koske muiden tavaroihin ilman lupaa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti