keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Muslimien suvaitsevaisuus

5. Ei-muslimien menestys muslimien johtamissa maissa

Mietitäänpä vähän...
Mitä muslimeille on tapahtunut missä tahansa maassa, jossa ei-muslimit johtivat heitä?
Kommunisti-Venäjällä heidät pakotettiin marssimaan Siperian gullaggeihin (orjatyöleireihin).
Itäisessä Euroopassa Bosnian ja Srebrenican kansanmurha odotti heitä. Palestiinassa muslimit ovat viimeiset 60 vuotta kokeneet  miehitystä, nöyryytystä ja vangituksi tulemista. Espanjassa oli totaalinen hävitys, josta yksikään ihminen ei jäänyt huutamaan adhaania.

Vaan entä mitä muslimimaissa asuville ei-muslimeille on tapahtunut?

Moguli-Intiassa hindut selviytyivät, kukoistivat ja lopulta ottivat paikan haltuunsa. Umayyad-Espanjassa he elivät kaikki onnellisesti koko Euroopan moderneimmassa maassa. Ottomaani-imperiumissa juutalaiset löysivät turvan ja uuden kultakauden. Egyptissä ja Syyriassa on merkittävä kristittyjen vähemmistö, vaikka ne ovat olleet muslimien vallan alla 1400 vuotta. Muslimit ovat lähes aina olleet suvaitsevaisia ei-muslimi vähemmistöjä/enemmistöjä kohtaan maissa, joita ovat hallinneet. Jos islam olisi ollut yhtä suvaitsematon kuin muut ideologiat, ei-muslimiyhteisöt muslimimaailmassa olisivat kadonneet aivan kuin Espanjan nummet.




4. Muun väestön viisauden suojelu

Valloittaville ihmisille on tavallista olla näkemättä mitään arvoa kukistamissaan vihollisisissa. Koloniaalisen lännen orientalistikiihkoilu islamia ja muslimeja kohtaan on totisesti ollut todiste tästä tähän päivään saakka.
Islamia usein kuvaillaan ihmiskunnalle hyödyttömäksi ja muslimeja takapajuisiksi, vaikka päinvastaisesta on paljon suuria todisteita. Kuitenkin muslimikalifaatin aikana muiden kulttuureita ja kulttuuriperintöä kunnioitettiin. Tämä muiden viisauden suvaitseminen ja sen nöyrä hyväksyminen, että he, valloittajat, voisivat oppia valloitetuilta, teki muslimeista maailman tiedon vartijoita.
Ei ole ihme, että vanhimmat yliopistot ovat kaikki muslimimaailmasta. Kaikki muinaisten kreikkalaisten filosofiasta, muinaisen Intian numeerinen järjestelmä ja muinaisen Persian maanviljelyksen ihmeet säästettiin jälkipolvia varten, sen sijaan, että ne olisi tuhottu.

3. Jerusalemin valloitus

Ristiretkeilijä kronikat mainitsevat värikkään yksityiskohdan tapahtumasta, joka sattui, kun he valloittivat Jerusalemia.
"Meidän hevosemme kahlasivat polvia myöten saraseenien (muslimien) veressä", kirjoitti yksi temppeliherra.
He juhlivat veristä voittoaan muuttamalla kauniin Kalliomoskeijan ja Al Aqsan moskeijan palatseiksi ja talleiksi. Vuosisata myöhemmin Salahuddin oli viimeinen saapunut Jerusalemin porteille korjattuaan ensimmäisten ja toisten ristiretkeilijöiden väärinteot.
Salahuddin olisi voinut rynnäköidä kaupunkiin, kuten ristiretkeilijät ennen häntä ja jyrätä Pyhän haudan kirkon.
Itseasiassa juuri sitä osa hänen armeijastaan halusi. Sen sijaan hän neuvotteli kaupungin luovuttamisesta sillä, että kaikki asukkaat maksaisivat tietyn suuruiset lunnaat. Kun hän näki, että monilla köyhillä kristityillä ei ollut tarpeeksi rahaa maksakseen lunnaita, tämä suvaitsevainen muslimivalloittaja maksoi hänen lunnaansa omasta taskustaan. Hänen esimerkkinsä nähdessään sotilaat tekivät samoin. 

2. Juutalaisten pelastaminen - kahdesti

Euroopan juutalaiset ovat aina olleet vainottu vähemmistö. He ovat kärsineet loputtomasti eläessään ghettoissa ja kun heitä on pilkattu avoimesti ja vainottu säännöllisesti. Missään tämä ei ollut pahempaa kuin Pyreneiden niemimaalla, jossa visigootti-kuninkaat päättivät päteä hiljattain löytämällään katolisella uskolla tekemällä elämästä helvettiä kaikille juutalaisille.

Ensin he ottivat heidän lapasensa ja kun se ei riittänyt juutalaisten hävittämiseksi Espanjasta, he päättivät potkia heidät ulos. Mutta ennen kuin he ehtivät saattaa loppuun etnistä puhdistustaan, muslimit olivat saapuneet ja laittaneet lopun sellaiselle barbaarisuudelle. Juutalaiset eivät olleet vain vapaita elämään elämäänsä, vaan heitä myös tuettiin välittömästi ja päästettiin korkeisiin virkoihin hallitukseen.
Tämä tilanne jatkui lähes 800 vuotta, kunnes lopulta katoliset yhdistivät voimansa ja osoittivat vanhojen tapojen olevan sitkeässä karkottamalla sekä juutalaiset että muslimit Espanjasta. Muslimit sulautuivat kuin pakolaiset muslimimaailmaan, mutta mihin juutalaiset menivät?
Heidät toivotettiin tervetulleiksi muslimimaihin yhtä lailla, Turkin sulttaani lähetti laivoja tuomaan heidät Istanbuliin ja kokonaisia alueita Marokossa varattiin heille. Muslimit pelastivat juutalaiset toisen kerran.

1. Profeetta ṣallallāhu 'alayhi wa sallam (peace and blessings of Allāh be upon him)

Ei tietenkään ole parempaa esimerkkiä suvaitsevaisuudesta kuin Profeetta ṣallallāhu 'alayhi wa sallam (peace and blessings of Allāh be upon him) itse. Kun hän ṣallallāhu 'alayhi wa sallam (peace and blessings of Allāh be upon him) kamppaili Mekassa harvojen seuraajien kanssa, hän ei korottanut ääntään niitä vastaan, jotka osoittivat vihamielisyytensä häntä kohtaan.

Kun hän meni Ta'ifiin, hän ei kironnut niitä, jotka kivittivät häntä. Kun hän näki rakkaan vaimonsa ja setänsä kuolevan karkotuksen ja nälkiintymisen vuosina, hän ei kohottanut kättään niitä kohtaan, jotka lähes tuhosivat hänen rakkaita perheen jäseniään. Kun hän saapui kotikaupunkiinsa valloittajana, hän ei halunnut kostaa kellekään - ei edes rakkaan setänsä tappajalle. Tietysti Profeetta ṣallallāhu 'alayhi wa sallam (peace and blessings of Allāh be upon him) nousi sortoa, aiheetonta aggressiota ja epäoikeudenmukaisuutta vastaan. Hänen käytöksensä oli kultaisella keskitiellä, hän ei ollut niitä, jotka alkavat ensimmäisenä polttaa tavaraa, eikä niitä, joiden mielestä kaikki provokaatio on jätettävä huomiotta.

Profeetta ṣallallāhu 'alayhi wa sallam (peace and blessings of Allāh be upon him) opetti mielle suvaitsevaisuutta ja sen rajoja.
Länsimaailma levittää syövyttävää islamofobiaansa maissaan ja muslimimaailma vastaa samalla mitalla heidän tekoihinsa - kun meillä kaikilla olisi hyvin, jos muistaisimme hänen esimerkkinsä. Muslimeilla on vaihtoehto - voimme joko soveltaa rajatonta rakkauttamme Profeettaan ṣallallāhu 'alayhi wa sallam (peace and blessings of Allāh be upon him) polttamalla maailman kostaaksemme hänelle tai yhdistyä uudelleen ja rakentaa uuden maailman hänen kunniakseen. Ei ole vaikea arvata, kumpaa hän olisi halunnut.

Ei ole ihme, että hänet tunnetaan nimellä “Rahmat lil-'Alimeen” – armo KAIKELLE ihmiskunnalle.

lähde: http://muslimmatters.org/2012/09/20/5-examples-of-supreme-muslim-tolerance/

4 kommenttia:

  1. Hyvin kirjoitettu juttu... On inhottavaa miten silti ihmiset tietamattomina haukkuvat islamia terrorismista ja sodan uskonnosta eivatka suostu nielemaan sita tosi asiaa, etta islam on rauhan uskonto..

    VastaaPoista
  2. miten olet tullut muslimiksi? olisi kiinnostava tietaa kun yleensa suomalaiset miehet eivat usein kaanny muslimeiksi .)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ilahduttavista kommenteista. Vaikka muuta voisi ymmärtää, olen naisenpuoleinen ja kääntymistarinani on täällä:
      http://www.palaamistarinoita.com/index.php/palaamistarinoita/63-yusraa
      On muuten ikävää, että tosiaan niin harvat suomalaiset miehet kääntyvät islamiin. Osasyy siihen on varmasti se, etteivät he vain tule missään tutustuneeksi islamiin... islamiin kutsumistyötä olen yrittänyt tehdä sekä netissä että jakamalla esitteitä, joissa on jotain perustietoa islamista, mutta se onkin sitten toinen asia, kuinka paljon ihmisiä edes kiinnostaa.

      Niin sitkeässä kuin ennakkoluulot ovatkin, historian saatossa jotkut ei-muslimitkin ovat saaneet huomata, ettei mikään eri uskontoisen vainoaminen kuulu islamiin, esim. nämä:

      A. S. Tritton on sanonut:

      "Kuva muslimisotilaasta lähestymässä miekka toisessa kädessä ja Koraani toisessa, on aivan väärä."
      (ISLAM, London, 1951, s. 21)

      Patriarch Ghaytho on kirjoittanut:

      "Arabit, joille Herra on antanut valtaa ympäri mailmaa, kohtelevat meitä kuten tiedätte; he eivät ole kristittyjen vihollisia. He todella ylistävät yhteisöämme ja kohtelevat pappejamme ja pyhimyksiämme arvokkuudella ja he antavat avustuksia kirkoille ja luostareille."

      Will Durant taas on sanonut:

      "Kun Umayyad oli Umaijadien dynastian kalifaatti, kaikki liiton alueen kristityt, zarathustralaiset ja juutalaiset nauttivat sellaista suvaitsevaisuuden tasoa, jota ei nykypäivänäkään nähdä kristityissä maissa. He saivat vapaasti harjoittaa omia rituaalejaan ja heidän kirkkonsa ja temppelinsä säilytettiin. Heillä oli autonominen asema, jossa heitä koskivat oppineiden ja tuomareiden uskonnolliset lait."

      De Lacy O'Leary sanoo kirjassa Islam at the Crossroads, London, 1923, sivulla 8:

      "Historia tekee kuitenkin selväksi, että legenda fanaattisista muslimeista pakottamassa islamia miekalla valloitetuille roduille, on yksi fantastisimmista absurdeista myyteistä, joita historioitsijat ovat ikinä toistaneet."

      Uri Avnery
      (israelilainen journalisti) sanoo:

      "Muslimi-Espanja oli paratiisi juutalaisille, eikä muslimimaailmassa ole koskaan ollut juutalaisten holokaustia. Jopa vainot olivat äärimmäisen harvinaisia. Muhammad julisti, että 'Kirjan kansaa' tuli kohdella suvaitsevaisesti painottaen olosuhteita, jotka olivat huikean paljon vapaamielisemmät kuin Euroopassa samaan aikaan. Muslimit eivät ole koskaan pakottaneet uskontoaan kristityille tai juutalaislle, mikä näkyy siitä, että lähes kaikki katolisesta Espanjasta karkotetut juutalaiset asettuivat muslimimaihin ja kukoistivat siellä."

      Poista
    2. voi olen pahoillani.. profiilisi nimesta paattelin, etta olisit mies puoleinen .D joka ihmetytti kylla kovasti... olen itse ollut 4 vuotta muslimi, Kun tutustuin yhden kurdi pojan kanssa ja kertoi mulle kaikkea islamista.. paatin sitten itsekin kaantya ja menimme naimisiin. Nyt olen asunut kurdistanissa kohta 2 vuotta ja meilla on pieni poika.
      On aina mukavaa tutustua uusiin suomalaisiin muslimeihin... itse olen auttanut juuri yhta tyttoa kaantymaan muslimiksi. Ja se on varmaan parasta mita tiedan tassa elamassa!

      Poista